Maailmojen moninaisuudesta Kanneltalossa
Torstaina 20.11. Kanneltalossa nostetaan katse ylös tähtiin, avaruuteen ja maailman moniulotteisuuteen esityksessä, joka pohjaa valistuskirjailija Fontenellen teksteihin ja mm. d´Anglebertin, Purcellin ja Corean musiikkiin.
"Kun taivas ei ollut kuin sininen holvi, johon tähdet oli kiinnitetty, maailmankaikkeus vaikutti minusta pieneltä ja ahtaalta; tunsin itseni ahdistuneeksi. Nykyään, kun on annettu loputtomasti lisää tilaa ja syvyyttä tälle holville, joka on jaettu tuhansiin ja tuhansiin kiertoratoihin, minusta tuntuu, kuin voisin hengittää vapaammin, että ympärilläni on ilmaa ja siten maailmankaikkeus on varmasti aivan toisella tavalla suurenmoinen." Näin ihasteli kirjailija Bernard Le Bovier de Fontenelle (1675-1757) teoksessaan Entretiens sur la pluralité des mondes (1686) eli suomeksi Keskusteluja maailmojen moninaisuudesta, jota pidetään yhtenä länsimaisen kirjallisuuden ensimmäisistä populaaritieteellisistä teoksista.
Avaruuden ihmettely ja eksistentiaaliset kysymykset ovat sinkoilleet maanpäällä yhtä kauan ihminenkin. Muusikko Assi Karttunen on Fontenellen innoittamana tarttunut työryhmänsä kanssa näihin avaruuden, äärettömyyden ja erilaisten näkökulmien rinnakkaisuuden teemoihin. Esitys, tai ehkä kuvaavammin dramatisoitu konsertti, yhdistelee barokin ja valistuksen ajan avaruutta käsitteleviä tekstejä mm. d´Anglebertin, Rameaun, Purcellin, Corean ja työryhmäläisten tekemään musiikkiin. Musiikki on osittain nauhoitettua, osin Karttusen (cembalo) ja Sanna Salmenkallion (viulu) reaaliajassa improvisoimaa. Eri säveltäjien synnyttämästä musiikista löytyy erityinen suhde avaruudellisiin ulottuvuuksiin ja mittasuhteisiin:
- Joskus tuo ulottuvuus on ilmaistu kappaleen nimessä, kuten ”Les Tourbillons ”(Kiertoradat), tai ” l´Entretien des muses” (Muusain puhetta). Olemme kuitenkin ottaneet tuon avaruus-asian aika vapaaseen käsittelyyn, joten usein kyseessä on vain jokin tunne siitä, että juuri tämä musiikki sopisi hyvin. Esimerkiksi Corealla on sävellyksissään jokin 70-lukulaiselle muusikolle tyypillinen tajunnanvirtaa tai meditatiivista mielentilaa tavoitteleva piirre. Musiikinteoreettisesti Corean tapauksessa kyse on ehkä lähinnä polytonaalisuudesta, Assi Karttunen aprikoi.
– Törmäsin Fontenellen ranskankielisiin teksteihin ja ne tuntuivat puhuvan tarpeesta nähdä asiat uudella tavalla ja laajemmasta perspektiivistä. Tekstit ovat mielestäni edelleen tärkeitä monikulttuurisessa ja globalisoituvassa maailmassa! Itselleni tekstit tulivat tärkeiksi oman musiikin jatkotutkintoni yhteydessä, ne kun tuntuivat kertovan myös siitä, miten tavoiteltu tieto on usein yhteydessä asiasta kertovan näkökulmaan. Roolini ns. vanhan musiikin soittajana alkoi tuntua ahtaalta, ja tällaisen aivan erilaisen projektin tekeminen on ollut elämys, Assi Karttunen summaa.
Työryhmän monitaiteellinen rakenne tukee myös erilaisten näkökulmien teemaa. Muusikoiden lisäksi lavalla nähdään näyttelijä Marc Gassot ja valo- ja äänisuunnittelija Janne Teivaisen visualisoinnit syventävät esityksen avaruusmatkaa. Esityksen on ohjannut Pauliina Hulkko.
Maailmojen moninaisuudesta
to 20.11. klo 10 ja 19
Kanneltalossa, Klaneettitie 5, Kannelmäki
Liput iltaesitykseen 7/5 e, varaukset puh. (09) 310 12000 sekä Lippupalvelu
Aamuesitykseen vapaa pääsy, ryhmien ennakkovaraukset puh. (09) 3103 2415.
Linkit: www.kanneltalo.fi
Teksti: Anne Euramaa / Kulttuuriasiankeskus
Kuva: Janne Teivainen
