Laiturin kesänäyttely: Kaupungin sielua etsimässä
Kaupunkisuunnittelun historiaa mielenkiintoisella tavalla valottava näyttely esittelee Helsingin muutosta Vantaanjoen suulla sijainneesta pikkukaupungista dynaamiseksi ja kasvavaksi eurooppalaiseksi suurkaupungiksi.
Näyttelyn kertomus käynnistyy siitä, kun kenraalikuvernööri Pietari Brahen aikana Tukholman kaupunginarkkitehti Anders Torstensson sai tehtäväkseen suunnitella Vironniemelle siirretylle kaupungille asemakaavaan. Hänen jälkeensä Helsinkiä on rakennettu Carl Ludvig Engelin, Johan Albrecht Ehrenströmin , Eliel Saarisen, Bertel Jungin, Birger Brunilan ja monen muun oman aikansa huippusuunnittelijan visioiden pohjalta.
Laiturilla ovat esillä Helsingin historiaan suuresti vaikuttaneet suunnitelmat. Helsingin kaupunkikehityksen merkkipaaluja ovat olleet esimerkiksi Viapori suunnittelu ja toteutus 1700-luvun puolivälissä, empirekaupungin rakentaminen 1800-luvun alkuvuosikymmeninä sekä 1900-luvun alun kasvun aika, josta muistuttaa esimerkiksi ainutlaatuinen jugendarkkitehtuuri.
Sotien jälkeen Helsinki oli uuden tyyppisten haasteiden edessä. Vuonna 1946 Helsinkiin liitettiin silloiset Haagan kauppala, Oulunkylän ja Kulosaaren kunnat sekä isoja osia Helsingin maalaiskunnasta. Tämä käynnisti toden teolla esikaupunkirakentamisen ajan. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja -lautakunta aloittivat toimintansa vuonna 1964. Tällä haluttiin tehostaa Helsingin kaavoitusta, sillä rakentamistarve 1960-luvulla oli suuri eikä kaavoitus ollut pysynyt vauhdissa mukana.
Tultaessa 1970-luvulle alkoi kaupunkisuunnittelussa uusi aika. Aika ja asenteet olivat muuttuneet. Kritiikki esimerkiksi vanhojen talojen purkamista kohtaan voimistui. Puu-Käpylä ja Puu-Vallila pelastuivat purku-uhan alta. Katajanokan kärki oli eräs 1970-ja 80-luvun merkittävistä suunnittelukohteista. Siinä palattiin perinteiseen ruutukaavaan - joskin uudella modernilla otteella. Vähitellen myös asukkaat alettiin ottaa yhä vahvemmin mukaan suunnitteluun. Nykyisin asukasvuorovaikutus on aivan olennainen osa kaupunkisuunnitteluprosessia.
Kaupungin sielua etsimässä -näyttely on avoinna 3.9.2011 saakka. Se on jatkoa Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston alkuvuodesta julkaisemalle Pertti Mustosen samannimiselle teokselle, joka on myynnissä näyttelyssä.
Laituri sijaitsee Narinkkatorilla vanhan linja-autoaseman rakennuksessa, ja on avoinna tiistaista perjantaihin klo 10-18 ja lauantaisin klo 12-16. Näyttelyopastuksia järjestetään heinäkuun ajan ti-la klo 14. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Linkit:
Teksti: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto & Annukka Salo
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
