Kuukauden kirjavieraat tavataan Stoassa
Suosittu Kuukauden kirjavieras jatkuu 22. syyskuuta Stoassa jo kolmatta kauttaan. Kiinnostavat kirjojen tekijät tavataan Stoan kahvilassa.
Tutustu teoksiin, osallistu keskusteluun ja kuule, minkä musiikkiesityksen kirjavieras illan päätteeksi valitsee. Kauden teemoina ovat kirjailijan työ kahden kulttuurin välittäjänä sekä Mika Waltarin juhlavuosi.
Kuukauden kirjavieras -sarjan aloittaa maanantaina 22.9. Sofi Oksanen. Suomalais-virolaiset juuret omaava kirjailija Oksanen on käsitellyt Viron lähimenneisyyttä esikoisteoksessaan Stalinin lehmät ja vuonna 2008 ilmestyneessä romaanissaan Puhdistus. Puhdistus on nähty myös näytelmänä Kansallisteatterissa
vuonna 2007. Sofi Oksasta haastattelee Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi.
Lokakuun kirjavieraana, maanantaina 27.10. on Roman Schatz. Saksalaissyntyisen Schatzin ensimmäinen Suomessa julkaistu teos oli kaksikielinen pakinakokoelma Suomesta, rakkaudella – From Finland with love (2005). Romaani Rakasta minut kertoo eteläsaksalaisen miehen elämästä Suomessa ja Saksassa, teoksessa Euro monikansallinen tiimi jäljittää kolikkoa Euroopassa.
Englannissa syntynyt ohjaaja-näytelmäkirjailija Neil Hardwick on marraskuun kirjavieraana maanantaina 24.11. Hardwick muutti Suomeen vuonna 1969 ja on nykyisin Suomen kansalainen. Jo TV2:n komediasarjat Tankki täyteen ja Reinikainen tekivät Hardwickin tunnetuksi suomalaisen elämänmuodon tarkkasilmäisenä kuvaajana. Tv- ja teatterityön lisäksi Hardwick on toiminut ahkerana sillanrakentajana suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin välillä. Haastattelijana on toimittaja ja tietokirjailija Jukka Annala.
Sarjan päättää joulukuussa, maanantaina 8.12. professori Panu Rajala, joka julkaisee syksyllä 2008 Mika Waltarin elämäkerran. Hän vierailee Kuukauden kirjavieras -sarjassa Waltarin juhlavuoden merkeissä. Monitoiminen teatteri- ja kirjallisuusmies tuntee Waltarinsa läpikotaisin. Hän kertoo Stoassa Mika Waltarin elämästä herkullisten sattumusten, muhevien yksityiskohtien ja hulvattomien anekdoottien siivittämänä. Tästä ei kulttuurihistoriointi parane! Panu Rajalaa haastattelee kirjailija Anja Snellman.
Kaikkiin Kuukauden kirjavieras -tapahtumiin on vapaa pääsy. Kuukauden kirjavieras -tilaisuudet ovat kello 18. Poikkeuksena on marraskuun kirjavieras Neil Hardwick, joka tavataan jo kello 17.
Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus
Turunlinnantie 1, Itäkeskus
Teksti: Marjo Haatainen / Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus
Kuva: Toni Härkönen
