Kuorojen Kierros avaa juhlaviikot
Kuorotapahtumassa 13. elokuuta avataan äänten ohella kaksi kaupunkitapahtumaa, Helsingin juhlaviikot ja sen osana Art goes Kapakka.
Senaatintorin yhteislauluun osallistuu torstaina 13. elokuuta yli tuhat laulajaa ja lähes 70 kuoroa, jotka illan mittaan hajaantuvat kapakoihin omine esityksineen.
Kuorojen Kierros on maan suurimpia kuorotapahtumia ja samalla varmasti äänekkäimpiä – "äänellinen lähtölaukaus Art goes Kapakalle", kuten kierroksen tuottaja Veli Toppinen sanoo.
Hänestä yhteisöllisyys on keskeinen osa kuorolaulun tenhoa. Kierrokselle osallistuvien kuorojen kirjo heijastelee tätä näkökulmaa.
– Mukana on muun muassa saman päiväkodin vanhempien perustama Reippaat äidit –lauluryhmä, Ulkoministeriön työntekijöistä koostuva kuoro Umilukkarit, Helsingin Naispoliisilaulajat ja gaykuoro Out n’ loud, jossa itse laulan, Toppinen luettelee.
Kierroksella pitkään mukana olleista kööreistä voi nimetä maineikkaat Ylioppilaskunnan Laulajat ja naiskuoro Philomelan. Tapahtuma tuo stadilaisten korville myös maakuntien ääniä. Nivalan Maitotytöt -niminen kokoonpano edustaa kuulua keskipohjalaista maitopitäjää ja on asiaankuuluvan maalaisromanttisesti pukeutunut.
Toppinen tähdentää, että kuoroilla on pitkään ollut vahva sija Suomen kulttuurielämässä.
– Tietysti television kuoro-ohjelmat lisäävät kiinnostusta, mutta kuorolaulu on aina ollut ihmisten tapa kokoontua ja olla yhdessä.
Kierroksen suosio kasvaa
Yhteislaulu kajahtaa kello 19, minkä jälkeen kuorot jalkautuvat 35 ravintolaan eri puolille kaupunkia. Kukin kuoro esiintyy yhdessä kapakassa noin vartin. Illan aikana lähes joka kokoonpano ehtii kiertää kolme kohdetta.
Kuorojen kierros on osa kymmenpäiväistä Art goes Kapakka -kaupunkifestivaalia, joka puolestaan on osa juhlaviikkoja. Kierros järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin osallistujakuoroja oli parikymmentä. Nyt luku on 66.
Toppinen toivottaa uudet kuorot lämpimästi tervetulleiksi, tosin asiasta innostuneiden täytyy tähdätä vuoden 2010 Kuorojen Kierrokselle.
Kaikkiin Art goes Kapakan tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tarjonnassa on eri kulttuurinalojen esityksiä stand up –komiikasta oopperaan. Ohjelma on tapahtuman nettisivuilla.
Linkit:
Art goes Kapakka 2009 Helsingin juhlaviikkojen sivut
Teksti: Anna-Kaisa Kontinaho
Kuva: Antti Tuomola
