Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirjailija: Marko Kitti
Marko Kitti on mielenkiintoinen nuori kirjailija, jonka kieli vilisee meheviä kielikuvia.
Viikko 6/2007
Marko Kitti on kaksi teosta julkaissut turkulainen kirjailija. Hänen esikoisteoksensa oli 12 novellin kokoelma Kottarainen (2001). Kitti kirjoittaa elämästä - rosoisesta, harmaasta ja arkisesta duunarien ja konttorirottien elämästä. Kieli on elävää ja karheaa, ja kirjailija viljelee meheviä kielikuvia.
Kitti esittelee lukijalle erilaisten ihmisten kirjon. Novelleissa nähdään lähiön teinejä, nuoria miehiä tekemässä pilaa ja rötöstelemässä, siivoojia makaaberienkin töiden äärellä. Esimerkiksi Pendoliinohirvi-novellissa keikkasiivoojat raapivat hirvenosia junan etupaneelista.
Huumoriakin novelleista löytyy. Erityisen hulvaton on novelli Jummala, jossa konttoristi Kallio tapaa metsässä Jummalan matkallaan keväisiin opettajakunnan juhliin. Novellissa on jopa fantasian tai maagisen realismin piirteitä.
Keltainen pipo on hienosti nivoutunut novelli, jossa pienet katkelmalliset carvermaiset tarinanpätkät liittyvät lopussa yhteen tuoden esiin traagisen tapahtuman, joka muuttaa kaikkien elämän.
Novellissa Kerrostalo Kitti tavoittaa hienosti pienen lapsen sisäisen maailma, kun tämä lähtee pikkuveljen ja uuden pikkusiskon tieltä pois tutustumaan ison tien takana näkyvään kerrostaloon.
" - Kai meidän pitäisi kääntyä takaisin, Juvanen sanoi hiljaa.
- Minä tahdon nähdä kerrostalon. Ei se ole kovin kaukana. Kävellään vähän matkaa. Niin että nähdään kerrostalo ja käännytään sitten takaisin.
- Se näkyy täältäkin.
- Se näkyy paremmin vähän lähempää. Kään¬nytään ihan pian takaisin.
Tiesin valehtelevani. Kun näkisimme kerrostalon vähän lähempää houkuttelisin Juvasen kanssani vieläkin lähemmäs. Ja kun olisimme vieläkin lähempänä minä haluaisin nähdä millainen on se piha, joka ei ole kenenkään oma vaan kaikki kerrostalon asukkaat saavat leikkiä ja ajaa pyörällä siellä. Ja kun olisimme pihalla, haluaisin... Ehkä sitten olisi hyvä kääntyä takaisin. Voitaisiin vaikka juosta niityn yli.
Tietysti Juvanen suostui tuumaan ja niin me lähdimme kävelemään nilkankorkuisessa heinikossa kohti kaukana siintävää kerrostaloa. Lyhyemmän heinikon seassa heinäsirkkojen siritys oli hiljaisempaa. Jostain kuului linnun laulua. Kauempana oikealla puolella näimme valkoisten lokkien kaartelevan kivilohkareiden yllä. Muutama kookas lintu seisoa möllötti kivikon päällä. Ne nyökyttelivät kotitalon suuntaan. Ajattelin, että minuahan eivät älyttömät linnut ohjaile. Siskon takia me olimme matkalla maailmalle, se oli hieno tunne."
Kerrostalo (kokoelmassa Kottarainen)
Romaani Viidakko (2003) sijoittuu turkulaiseen lähiöön. Se on traaginen ja hätkähdyttävä tarina Markku Kärjestä, kolmekymppisestä miehestä, joka palaa lapsuuden maisemiinsa selvittämään isänsä kuolemaa. Hän ei ole pitänyt yhteyttä äitiinsä tai muihin sukulaisiinsa.
Kitti paljastaa karun ja ahdistavan perhe-elämän, jota päähenkilö on jo lapsena paennut parhaimman ystävänsä perheeseen. Äiti syyttää poikaansa kaikista perheen ongelmista, koska tämä on lähtenyt muualle. Ensin parhaan ystävänsä Ikosen kotiin, sitten pois koko kaupungista.
Elämä ei ole kohdellut ketään Kärjen perheessä helläkätisesti ja romaani esittelee myös muita lähiöviidakon henkilöhahmoja, joiden elämä on ollut, ja on vieläkin, yhtä selviytymistaistelua.
Romaani etenee kahdessa aikatasossa: välillä ollaan Markun lapsuudessa ja nuoruudessa, välillä taas nykyajassa noin 17 vuotta lähdön jälkeen. Pikkuhiljaa paljastuu perheessä vallinnut pahuus koko kaameudessaan. Ainoa, joka siitä on selvinnyt jotenkuten, on juuri Markku, jolla on vaimo ja poika toisessa kaupungissa.
Tarina on synkkä ja ahdistava nimenomaan siksi, että se on niin todellinen. Romaani asettuukin traagisten lapsuustarinoiden jatkumoon suomalaisessa kirjallisuudessa. Lopussa Kärjen perheen salaisuus paljastuu, ja ehkä juuri totuudessa voi nähdä vapautuksen, vaikkei sitä olekaan helppo kestää.
Marko Kitti on mielenkiintoinen nuori kirjailija, jonka vahvuudet ovat erityisesti nuorten miesten sekä poikien elämän ja sisäisen maailman kuvaamisessa.
Linkit:
Teksti: Laura Pitkonen
Kuva: Sanojen aika
