Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirja: Sakset
Laura Lindstedtin esikoisromaani Sakset (2007) oli yksi tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista.
Viikko 50/2007
Lindstedtin lukeneisuus näkyy kyvyssä rakentaa teoksen juonta. Lineaarisesti etenevän tarinan rinnalla kulkee muistojen ja kuvitelmien kudelma, joka paljastaa päähenkilön toiminnan vaikutteita. Painopiste on päähenkilön sisäisessä maailmassa. Teoksen ydintarina on lopulta hyvin simppeli kertomus 36-vuotiaasta lapsettomasta ja yksinelävästä naisesta Mariasta, joka adoptoi tyttölapsen Kiinasta. Teoksesta seurataan adoptiota edeltävää paperisotaa ja valmisteluja, Kiinan matkaa ja lopulta lapsen ja äidin yhteistä elämää Suomessa.
Saksien tekstimateriaali muodostaa kolmesta luvusta koostuvan triptyykin, jossa laajinta ja tärkeintä keskiosaa ympäröi kaksi lyhyempää. Luvut on nimetty Paul Gauguin samannimisen maalauksen mukaan kysymyksin ”Mistä tulemme?”, ”Keitä olemme?” ja ”Minne menemme?”. Ensimmäinen luku keskittyy adoptioprosessin kuvailuun, toinen äidin ja tytön välisen suhteen rakentamiseen ja kolmas luku siihen mitä sitten tapahtui. Teoksen juoni etenee fragmentaarisesti ja aukkoisesti, mutta päivätyt jaksot pitävät tarinan intensiteettiä yllä.
Gauguinin kirkas väriloisto ja tahitilainen rento elämäntapa edustavat Marialle (kuten niin monelle muullekin lukossa olevalle ihmisille) tavoiteltavaa ihannetta, synnintunnosta ja menneisyyden taakoista vapaata elämää. Maria ostaa maalausten repro-julisteita Pariisista ja lähettelee sukulaisilleen ja tutuilleen Gauguin-kortteja, joissa julistaa uutta elämänasennettaan. Marian elämässä on kuitenkin lopulta ylitsepääsemättömiksi muodostuvia traumoja, joihin hän palaa toistuvasti arkipäiväisistä tapahtumista aukeavien assosiaatioiden kautta.
Mielikuvituksen ja muistojen polut avautuvat teoksessa esineiden ja aistimusten kautta. Juonen keskeisiä elementtejä ja solmukohtia ovat esineet kuten sakset, nalle ja kuminauhat. Saksien vaikuttavimpia kohtia ovat assosiaatioketjut, joihin lukijakin uppoaa täysillä mukaan. 70-luvulla syntyneille ne ovat matkoja myös omaan menneisyyteen, jossa oli sitruunapommeja, merkkareita, oravaleimoja ainekirjoitusvihkossa ja harakka yskänlääkepullon kyljessä.
Todellisuus ja mielikuvitus yhtyvät teoksessa toisiinsa yllättävillä tavoilla liudentuen ja sulautuen. Teoksen kielessä on samankaltainen pyrkimys irtautua yksiulotteisuudesta. Teoksen alkupuolella Lindstedt tematisoi kirjoittamista kuvaamalla yksityiskohtaisesti kalliin Waterman-kynän ostamista.
Kielen ja yleisemmin kommunikaation teema nousee esille myös adoptiotyttären ja Marian välisessä suhteessa, josta puuttuu yhteinen kieli. Yhteyden puute johtaa lopulta turhautumiseen ja mielenhäiriöön. Teoksessa on paljon merkityksellisiä sanaleikkejä, joilla on yhteys lapsenomaiseen sanojen maisteluun. Teoksen nimeen sisältyy &-merkkiin liittyvä typografinen leikki. &-merkki viittaa erillisten asioiden liittämiseen ja sakset puolestaan asioiden erottamiseen, irti leikkaamiseen. Saksien toimintaan tarvitaan aina kaksi saksea, yksittäinen saksi ei ole mitään. Sakset teoksen keskeisenä symbolina on siis kovin paradoksaalinen, mutta se kuvaa ristiriitaisuudessaan hyvin teoksen kokonaisuutta.
Teos synnyttää lukijassa monia eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, joihin se ei anna suoraa vastausta: Onko Maria sittenkään valmis elämään lapsen kanssa? Onko äidin ja adoptiolapsen välisen suhteen lukko itse asiassa Maria? Onko lapsi hänelle vain tyhjyyden täytettä? Onko tässä kaikessa sittenkin kyse edellisten sukupolvien tekemistä virheistä?
Sakset osoittaa, että kansainväliseen adoptioon liittyvät kysymykset ovat moniulotteisia ja niihin ei ole helppoja ratkaisuja. Teos nostaa tärkeät aiheet luonnollisesti ja hienovaraisesti sanojen, kerronnan, juonen ja teemojen kautta – ilman ulkokohtaista osoittelevuutta.
Linkit:
Teksti: Jukka Uotila
Kuva: Sanojen aika
