Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirjailija: Väinö Kirstinä
Kirstinän runomaisema sijoittuu 1960-luvun modernisoituvaan Helsinkiin.
Viikko 40/2007
Väinö Kirstinän (1936-2007) esikoiskokoelma Lakeus nojaa voimakkaasti 50-lukulaiseen modernismiin. Pohjanmaan lakeuksien kuvauksissa ulkoinen ja sisäinen autius rinnastuvat. Kokoelman loppuosassa mukaan tulee myös ruuhkainen Helsinki:
Raiteiden teräskäärmeet sitovat kaupungin kireään
päivään
ja meteliin. Kaiken kieltävä väsymys on raitiovaunun ilme,
kun on kylmä sinertävä talvi-ilta. Vaunu palaa halliin,
muutaman vuoden kuluttua sitä ei enää ole. Tarkoitus
kuljettaa
ihmisiä sinne ja tänne pitää romua koossa. Niin pian kuin
tarkoitus loppuu, ei rautaosia enää yhdistä mikään.
Helsinkiläisten kiireinen elämä rinnastuu raitiovaunuun, jonka ainoa tarkoitus on kulkea ennalta määrättyjä polkuja eli maahan iskettyjä raiteita pitkin. Kirstinä näkee Helsingissä vieraantuneisuutta ja kylmyyttä, jonka yleisilmettä kuvaa hyvin "kylmä sinertävä talvi-ilta".
Hitaat auringot
Kirstinän toinen runokokoelma Hitaat auringot (1963) oli edeltäjäänsä leikkisämpi, ajoittain groteskin puolella liikkuva anarkistinen teos. Kokoelman runot ovat täynnä vapautuneen ronskeja kielikuvia. "Linnut karjuvat puissa. Hyvä hyvä, huutavat lapset.". Kokeilevimmissakaan runoissa Kirstinä ei kuitenkaan koskaan sorru helppoon mielettömyyteen, vaan erilaiset lähestymistavat ja tekniikat palvelevat aina runon merkityksen välittymistä.
Puhetta
Puhetta -kokoelman (1963) kokoelmassa arkipuhetta muistuttava kieli ja dadaistiset kokeilut ovat etualalla. Kokoelman tunnetuin runo lienee "Rector magnificus", joka on suomalaisen kuvarunon suurimpia klassikoita. Runossa Helsingin yliopiston rehtori Edwin Linkomies käy kauppatorilla ostamassa suuren hauen itselleen. Yliopiston portaat, kellonaika, hauen leuat ja Linkomiehen kroppa on kuvattu sanoista ja lauseista muodostuvina graafisina kuvina.
Luonnollinen tanssi
Vuonna 1965 ilmestynyt Luonnollinen tanssi oli Kirstinän varsinainen läpimurto suuremman yleisön tietoisuuteen. Kokoelman voisi määritellä fragmentaarisuuksista koostuvaksi kollaasiksi, jossa korkea ja matala sekä yleinen ja yksityinen ovat rinta rinnan tasapuolisina.. Aistihavainnot, muistot, unet, mainokset, viihde ja taide sekoittuvat niissä maailmaksi, jossa yksilön on vaikea enää rakentaa eheää identiteettiä: Kuka kukin on?/ Nelijalkainen rakastavainen pari/ käveli/ tuhatjalkaisessa kansanjoukossa./ Viserryskone viserteli.
Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma
Vuonna 1967 ilmestynyt Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma jatkoi siitä mihin edellisessä teoksessa oli jääty. Teos koostui vuosien aikana kertyneistä runofragmenteista, jotka Kirstinä oli järjestänyt kirjastojen UDK-luokituksen mukaisiin luokkiin. Runo ei kuitenkaan tottele mitään luokituksia tai valmiiksi annettuja ajatusmalleja, totuuksia:
"Tuuliöinä/ 86. (=Kirjallisuushistoria)/Talot huojuvat tuuliöinä,/runo toimii hammasrattaana/vallankumouksen koneistossa."
Kirstinät muuttivat pois Helsingistä toukokuussa 1968. Runoilijan ja kirjallisen aktiivin ura jatkui entiseen malliin, mutta Helsingin kauden leikillinen avantgardistisuus oli muuton myötä taaksejäänyttä. Hän ilmiselväsi tunsi itsensä ulkopuoliseksi Helsingin monotonisessa konemaisemassa, joka kuitenkin samalla kiehtoi ja stimuloi häntä.
Linkit:
Väinö Kirstinä Sanojen ajassa Sanojen aika -verkkopalvelu Lue artikkeli kokonaan
Teksti: Jukka Uotila
Kuva: Irmeli Jung
