Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirjailija: Jukka Pakkanen
"Kirjoittaa täytyy silloin kun kirjoittaminen maittaa. Omat kirjani ovat tiivistettyjä ja pelkistettyjä."
Jukka Pakkanen on helsinkiläinen pitkän linjan kirjailija. Hän toimi Yleisradion tiede- ja kulttuuritoimittajana vuosina 1967 - 1975. Vuonna 1976 hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi.
Esikoisteoksensa Koko maailman meno (1972) jälkeen hän on kirjoittanut useita romaaneja, novellikokoelmia, urheilukirjoja kaunokirjalliseen tyyliin sekä julkaissut valokuvateoksen Helsinki mun stadi (1999), johon on kerätty arkistoista löytyneitä valokuvia 40- ja 50-lukujen Helsingistä. Teksteissä kuvataan stadilaista nuoruutta ja muistellaan tuttuja kulmakuntia. Pakkasen novelleja on sovitettu myös kuunnelmiksi.
Kirjailijan rakkaimmat teemat kirjoissa ovat Italia, jalkapallo ja pyöräily. Henkilöpari isä ja poika toistuvat usein ja kameralla on kirjoissa paljon käyttöä. Viimeisissä kahdessa romaanissa on käsitelty uskontoa, uskonpuutetta, Jeesuksen kärsimyksen ja sitä kautta ihmisen kärsimyksen problematiikkaa ja epäilystä Jumalan olemassaolosta.
Myös raitiovaunut kiehtovat kirjailijan mieltä - niistä Pakkanen on kirjoittanut kaksi novellikokoelmaa Marianzan raitiovaunut (2000) ja Fellinin raitiotie (2004).
Pakkasen kieli on tiivistä ja taloudellista. Vaikka kirjat ovat hyvin käteen sopivia eikä mitään tiiliskiviä ja luvut ovat usein lyhyitä, kirjoja ei voi ahmia. Lukemaansa on keskityttävä tai paljon voi mennä muutamassa lauseessa ohi. Lajityypeissä on kokeilevuutta ja uusiutumiskykyä.
Näin kirjailija itse on kuvaillut omaa kirjoitustapaansa: "Kirjoittaa täytyy silloin kun kirjoittaminen maittaa. Omat kirjani ovat tiivistettyjä ja pelkistettyjä. Italiateema on usein esillä, myös mies ja hänen ympäristönsä ovat usein kirjoituskohteina. Haluan kirjoittaa madollisimman yksinkertaisesti, avoimesti, ilman turhia korulauseita ja kiemuroita. Haluan esittää asiat, asettaa ihmiset, heidän tunteensa, ympäristönsä, kohtalonsa, kaiken avoimesti esille, ilman mitään turhaa selittelyä ja vatvontaa. Läpinäkyvyys ja suoruus ovat minulle tärkeitä. Haluan myös ymmärtää kirjojeni henkilöitä. Haluan esittää niin syyt, taustat kuin seuraamukset. Auttaa myös lukijaa tajuamaan. Tällä en tarkoita mitään valmiiksi pureksimista, vaan mahdollisuuksien avaamista."
Syksyn uutuuskirja Tinasotamiehen poika
"Olen juuri päättänyt erään tuloksettoman matkan", toteaa romaanin toinen päähenkilö Kristo Enman lähtiessään Italian Comojärveltä pienestä Leccon kylästä, jossa on kahteen kertaan kulkenut isänsä jalanjäljillä tämän päiväkirja kompassinaan.
Tinasotamiehen poika on juuri sellainen kirja, jota ei nopeasti kannata lukea. Kirjan rakenne etenee vuoroin pappina toimineen isän Viktorin päiväkirjamerkintöinä, vuoroin pojan, keski-ikäisen valokuvaajan Kriston nykyhetken tunnelmina. Jostakin syystä isä ei ole läsnä nykyhetkessä, mutta hän on jättänyt jälkeensä muistikirjan, jonka hän toivoo poikansa lukevan. Kolmantena "kummittelevana" miehenä kirjassa on Viktorin isä, elämäänsä pettynyt ja alkoholisoitunut mies, jonka itsemurha kulkee Viktorin henkisenä taakkana.
Lyhyet luvut vievät Comojärvelle Leccon kylään, jossa Kristo valokuvaa paikkoja, joissa muistaa isän kanssa nuorena poikana käyneensä. Hän yrittää löytää ihmisiä, jotka tunsivat hänen isänsä ja voisivat kenties valottaa tämän persoonaa ja kummallisia valintoja.
Kirja tosiaan laittaa ajatusmyrskyn liikkeelle ja jokainen lukija poimii sanoman omiin tarpeisiinsa. On hyvä etsiä aikansa, tutkia ja toivoa löytävänsä mahdollisimman monta vastausta lähimpiinsä liittyviin arvoituksiin mutta koskaan ei voi lopullisesti tuntea, saati ymmärtää toisen sisintä ja sielua. On oikein ja armollista luovuttaa ja uskoa, että asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen. Tärkeintä on nähdä omat jalanjälkensä.
Sanojen aika -verkkopalvelu Jukka Pakkanen Sanojen ajassa
Teksti: Satu Vähämaa
Kuva: Helsingin kaupunginkirjasto / Sanojen aika
