Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 46 kirjailija: Kristiina Wallin
Sanojen ajan kirjailijaesittelyssä on tällä kertaa runokirjoistaan tunnettu Kristiina Wallin..
Kristiina Wallin on omien sanojensa mukaan kirjan ja kirjallisuuden sekatyöläinen. Wallin on sanataideopettaja, taidekirjansitoja ja runoilija. Hänen tekemiään taiteilijakirjoja löytyy muun muassa Rikhardinkadun kirjaston RikArt taiteilijakirjakokoelmasta, joihin voi tutustua verkkogalleriassa.
Hän on myös tehnyt runoinstallaatioita kuten Uni kaukoputkesta ja hevosesta (2006). Häntä "kiehtoo ajatus siitä, että runo karkaa kirjan sivulta ja yhdistyy äänen, kuvan, musiikin tai muodon kanssa."
Wallin on kirjoittanut useita kuunnelmia Yleisradion Radioteatterille. Kuunnelma Puhallus (2005) kertoo puolison menettämisestä, eräästä kahvilasta sekä surun anatomiasta ja sen hyväksyttävyydestä. Uusin kuunnelma Kotilo saa ensiesityksensä 2010.
Kristiina Wallin on julkaissut kolme runokokoelmaa. EsikoiskokoelmaKengitetyn eläimen jäljet ilmestyi vuonna 2005. Murtuneista luista ilmestyi 2007 ja se oli Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Viimeisin kokoelma Jalankantama ilmestyi tänä vuonna.
Wallinin runokieli eksyy, kohtaa ja tarkastelee. Wallinin runot ovat groteskia kieltä, jonka mukana lukija matkaa eri ulottuvuuksiin tapaamaan erilaisia hahmoja, kuten tyttöä, joka "kasvattaa kuonon/ sylkee marmorikuulia parvekkeelta ja kasvattaa suun / täyteen pedon puhetta" tai italialaistaiteilija Pippa Baccaa. Bacca murhattiin kun hän oli toteuttamassa taideprojektia ja liftasi morsiuspuvussa maasta maahan."Istun keskellä lauttaa, olen tyllikukka,olen valkoista pitsiä. Voisin uhrata hiukseni joen jumalille, voisin hukkua tai levätä pohjakivien välissä."
Kristiina Wallin kertoo sanoista, runoista ja niiden kirjoittamisesta lisää sähköpostihaastattelussa.
Olet julkaissut kolme runokokoelmaa. Kahdessa niistä puhut Ebba Lucia Guldfotista. Miten hänen tarinansa löysi tekstiisi?
Ebba Lucia Guldfot oli 1930-luvulta alkaen elämänsä loppuun saakka potilaana Nikkilän mielisairaalassa. Hän ei puhunut juuri ollenkaan, vain rauhattomien periodien aikana epäjohdonmukaista kieltä. Sen sijaan hän kirjoi kankaalle kukkia, lintuja ja muita eläimiä. Kun häntä hoitava lääkäri tahtoi itselleen kopion eräästä eläinhahmoja esittävästä liinasta, Ebba Lucia suostui, mutta kopiossa figuurit olivat vaihtuneet sanoiksi. Niistä oli tullut epäloogista kirjoitusta, joka heijasteli Ebba Lucian toiveita, pelkoja ja haluja.
Ebba Lucian tarinan ja kielen kautta tutkin runoissani kommunikaatiota ja valtasuhteita, kohtaamista ja kohtaamattomuutta. Löysin Ebba Lucian kuvataiteilija Marina Ciglarin töiden kautta. Hän kirjoi toimintansa lopettaneessa ja tyhjässä Nikkilän sairaalassa pistontarkat kopiot alkuperäisistä tekstiileistä. Ajattelen, että Marina Ciglarin kirjonnassa Ebba Lucia kohtasi viimein, vasta 2000-luvulla, sen, joka pysähtyy kuuntelemaan ja ymmärtää hajanaisten sanojen ja kuvien taakse piirtyvää naista.
Tekemiäsi taiteilijakirjoja löytyy muunmuassa RikArt kokoelmasta. Mitä ajattelet sanan ja materiaalin kohtaamisesta?
Minua kiinnostaa, mitä muuta runo voi olla kuin teksti kirjassa. Taiteilijakirjassa muoto, materiaali ja sana (tai kuva) ovat yhtä ja heijastuvat toisiinsa, rakentuvat toistensa kautta. Siitä syntyy kerroksellinen dialogi. Ajattelen, että sanakin voi olla orgaaninen. Se on oikukas eläin, joka voi löytää kotinsa yhtä hyvin paperista, metallista kuin kankaastakin. Sana voi olla veistos tai ääni. Se voi olla kokonaistaideteos, taiteilijakirja.
Lue haastattelu kokonaan Sanojen ajan sivuilta.
Linkit:
Teksti: Milli Mäntynen
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Tammi
