Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirjailija: Juuli Niemi
Proosaruno ja runollinen proosa yhdistyvät Niemen teksteissä omaperäiseksi ääneksi.
Viikko 18/2007
Juuli Niemi (s.-81) on uudemman runosukupolven kirjailija, joka on julkaissut kaksi proosarunoteosta Tara (2003) ja Pitkästä ilosta (2005). Proosaruno ja runollinen proosa yhdistyvät hänen teksteissään omaperäiseksi ääneksi.
Juuli Niemi ystävällisesti vastasi muutamaan kysymykseen sähköpostin välityksellä kiireidensä keskeltä.
Esikoiskirjasi Tara on runotarina. Miten hahmotat rajanvedon runon ja proosan välillä? Tarvitseeko sellaista rajaa vetää?
JN: Kun kirjoitin Taraa, en ajatellut, että tämä on nyt runotarinaa.
Enemmän olo oli sellainen, että mitä tämä nyt ylipäänsä on jos mitään.
Vasta kirjan ilmestyttyä aloin pohtia miten päädyin juuri runotarinan
muotoon. Luulen että sattuma ja vahinko ohjasivat siihen. Halusin yrittää kirjoittaa runoja, mutta en täysin päässyt irti luontaisesta halustani kertoa tarinaa. Olin parikymppinen Taraa kirjoittaessani, joka helpotti varmasti siinä, etten kirjoittaessani miettinyt rajanvetoa proosan ja runon välillä. Nyt olisi ehkä vaikeaa kirjoittaa niin huolettomasti.
Onko kirjoitusprosessi enemmän kynän liitelyä paperilla vai raskasta
vääntöä? Rutiini vai inspiraatio? Onko sinulla jotain omia kirjoittamisrutiineja?
JN: Ainakin itselläni se riippuu todella paljon siitä, mitä kirjoitan.
Runot syntyvät yleensä jonkun tunnelman tai näkemäni sytyttämänä, ilman ennakkosuunnittelua. Sitten myöhemmin toki työstän runoa vielä monet kerrat, ennen kuin se löytää muotonsa.
Proosa vaatii niitä kuuluisia istumalihaksia ja itse kirjoitan usein vihkoon monta sivua sekavia merkintöjä ennen kuin avaan tietokoneen ja ryhdyn ihan tosissani kirjoittamaan.
En tiedä onko minulla mitään tiettyjä rutiineja. Paha tapa on juuttua
kuuntelemaan musiikkia moneksi tunniksi ennen kuin alan kirjoittaa.
Mielellään samaa kappaletta uudestaan ja uudestaan. Tosin kirjoittamisen muututtua ammatiksi tuohon ylellisyyteen tulee sorruttua harvemmin.
Kerrot Omissa sanoissa, että pidät matkustamisesta. Missä ehdottomasti haluaisit vielä käydä?
JN: Tällä hetkellä Skotlanti kiehtoo luontonsa takia. Syntyperäisenä
helsinkiläisenä minulla on suuret ja romantisoidut kuvitelmat vaeltamisen ihanuudesta. Pitkään olen myös halunnut käydä New Yorkissa. Siellä olisi niin paljon nähtävää, että ideaalia olisi viipyä kuukausi tai enemmän. Argentiina ja Japani ovat myös korkealla listallani.
Opiskelet kirjallisuustiedettä. Vaikeutuuko oma luomisprosessi, kun
täytyy analysoida kirjallisuuden teoksia joskus hyvinkin tarkasti?
JN: En ole ikinä kokenut asiaa niin. Kirjallisuustieteen opiskelu on
minulle täysin erillinen asia, on vaikea kuvitella että alkaisin miettiä
teorioita kirjoittaessani esimerkiksi runoa tai novellia.
Enemmänkin koen, että kirjallisuustieteen opiskelusta on ollut hyötyä
kirjoittamisessa. Omalla kohdallani paljon isompi ongelma on se, että
opinnot ovat vielä vahvasti kesken. Sama kohtalo tuntuu olevan monella muullakin kirjailijalla. On vaikea asettaa tenttiin lukemista etusijalle,
kun kirjoittaa samalla kaunokirjallista tekstiä. Silti en ole vielä
luovuttanut, vaan kutsun itseäni yhä uhmakkaasti kirjallisuustieteen
opiskelijaksi.
Ehditkö opiskelun ohella lukemaan "vain itsellesi"?
Mikä on viimeisin kirja, jonka luit?
JN: Ne pari vuotta, jotka opiskelin lähes täyspäiväisesti, tuntuivat
juhlalta juuri lukemisen vuoksi. En ikinä ajatellut, että tämä on vain
pakollista tenttiin lukemista, vaan olin innoissani siitä, että tulin
lukeneeksi monia klassikoita, jotka muuten olisivat jääneet ehkä hyllyyn. Nykyisin yritän toki lukea paljon, mutta harvoin tunnen lukevani tarpeeksi. Yritän ottaa lukuvajetta takaisin ulkomaanmatkoilla ja perinteisesti mökillä ollessani. Lohdutan itseäni sillä, että olen vielä nuori, jos saan elää niin saan myös lukea.
Viimeksi luin Markus Nummen romaanin Kiinalainen puutarhan. Se oli niin vaikuttava lukukokemus, että sitä sulatellessa menee oma aikansa. Suosittelin heti kirjaa siskolleni ja kumpaankin meihin teki vaikutuksen se tarkkuus jolla tarina oli rakennettu. Sellaisia kirjoja ei kirjoiteta muutamassa vuodessa. Niille täytyy antaa aikaa.
Mitä suunnitelmia on ilmassa? Onko uusi kirja jo tekeillä?
JN: Minulta ilmestyy syksyllä novellikokoelma Tule hyvä, jonka lopputyöt
sain juuri valmiiksi. Tällä hetkellä minulla on muutama
käsikirjoitusprojekti vireillä ja annan aikaa uusien ideoiden
kehittymiselle. Sekä proosaa, että runoa on aluillaan, mutten vielä tiedä kumpi löytää ensimmäisenä tiensä kirjaksi asti. Toivon oppivani antamaan myös itselleni aikaa kirjoittamisen suhteen. Kärsimättömyys ei sovi kirjoitustyöhön.
Onko sinulla jotain erityistä kirjoihin liittyvää muistoa?
JN: Muistan kuinka lapsena tuijotin vanhempieni kirjahyllyä ja yritin
kuvitella, mitä kirjat pitävät sisällään. Tunne oli juhlava, kun poimin
sieltä luettavaksi ensimmäistä kertaa jonkun aikuisten kirjan.
Vieläkin rentoudun kirjahyllyä katselemalla, ikinä ei tiedä mikä kirja
seuraavaksi sattuu käteen ja tulee luetuksi.
Linkit:
Artikkeli kokonaisuudessaan kaupunginkirjaston sivuilla. Sanojen aika -verkkopalvelu
Teksti: Milli Mäntynen
Kuva: Helsingin kaupunginkirjasto
