Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 34 kirjailija: Maarit Verronen
Sanojen ajan kirjailijaesittelyssä on tällä kertaa Maarit Verronen.
Lähes parikymmenvuotisen kirjailijauransa aikana Maarit Verronen (s. 1965) on ehtinyt julkaista tiuhaan tahtiin, vuoden tai kahden välein, koko joukon romaaneja ja novellikokoelmia, sekä yhden matkakirjan. Verronen aloitti uransa kirjoittamalla novelleja scifi- ja fantasialehtiin, kuten Aikakoneeseen ja Porttiin ja myös hänen alkupään teoksensa ovat lajityypiltään fantasiaa ja reaalifantasiaa, kun taas viimeisimmät teokset ovat enemmän kiinni tässä todellisuudessa, poikkeuksena tieteisromaani Karsintavaihe (Tammi, 2008). Realistisimmillaankin Maarit Verronen on kotimaisen kirjallisuuden kentällä oman tiensä kulkija. Kirjailijan tyyli on kaukana suomalaiseen kirjallisuuteen syvään juurtuneesta arkirealismista, mitään tavanomaisia avioliittodraamoja ei hänen kirjojensa sivuilta voi löytää, vaan henkilöhahmot ovat yhteisöissään eräänlaisia outolintuja, ulkopuolisia tarkkailijoita. Sivullisuuden lisäksi yhteisön ja yksilön suhde onkin Verrosen tuotannossa usein toistuva teema.
Kauhukertomuksia, fantasiaa, tieteisfiktiota
Verrosen esikoisteos Älä maksa lautturille ilmestyi vuonna 1992 ja se sai Kalevi Jäntin palkinnon. Kokoelman kertomukset liikkuvat laajalla skaalalla aina tieteisfiktiosta fantasiaan ja kauhuun. Novelli "Valaat ja albatrossit" sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen, koko maailma on sodassa - siinä viimeisessä - aseita kuljettava rahtilaiva seilaa pohjoisilla vesillä ja tekee huomioita merkillisistä luonnonilmiöistä: näyttää siltä kuin luontokin nousisi ihmistä vastaan. Vain ne, jotka ymmärtävät valaiden kieltä, Antarktiksen karua kauneutta, voivat säilyä hengissä. Niminovelli "Älä maksa lautturille" taas on kauhukertomus opiskelijapojasta joka pestautuu lossivahdiksi syrjäseudulle siinä toivossa, että ehtii tylsän hommansa aikana lukea tenttikirjoja, mutta joutuu pian korjaamaan väärän käsityksensä, kun eräänä yönä kohtaa salaperäisen, huppupäisen miehen, Lautturin.
Esikoisnovellikokoelmassa on useita kertomuksia, joiden keskiössä on eristynyt sveitsiläislaakso ja myyttisiä piirteitä omaava mies, Peter Urd, syöksylaskun maailmanmestari, joka ei vanhene koskaan ja joka jo pikkulapsena selviää leikiten maanvyöryistä, lumivyöryistä ja aikuisille miehillekin ylivoimaisen raskaista töistä. Vain vuotta esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen Verronen julkaisikin romaanin Yksinäinen vuori (Kirjayhtymä, 1993), jossa hän kertoo koko Peter Urdin merkillisen tarinan. Peter Urdissa on supersankarimaisia, fantasian henkilöhahmoille ominaisia yliluonnollisia piirteitä: hän on muun muassa vahingoittumaton ja hänellä on laakson ja vuorten suojelus. Yksinäisen vuoren maailma on fantastisista piirteistään huolimatta kuitenkin vielä suhteellisen lähellä meidän todellisuuttamme verrattuna synkkäsävyiseen romaaniin Pimeästä maasta (Kirjayhtymä, 1995). Teoksen tapahtumat sijoittuvat kokonaan toisenlaiseen maailmaan, jonka yhteisön jäsenet syntyvät savimaasta ja jo muutaman kuukauden ikäisinä heidät laitetaan erilaisiin muotteihin, vahvimmista tulee Metsästäjiä, heikommista Huolehtijoita. Jatkuvat muottiin sovittautumiset ovat äärimmäisen tuskallisia kokemuksia, mutta ensiarvoisen tärkeitä yhteisöön kuulumisen kannalta. Päähenkilö Ulthyraja, jonka sukupuoli jää tarinan edetessä arvoitukseksi, ei kuitenkaan tunnu soveltuvan oikein mihinkään muottiin, vaan päätyy kulkemaan kylästä kylään, etsimässä paikkaa johon kuulua. Monien Verrosten päähenkilöiden tavoin myös Ulthyraja elää yhteisönsä laitamilla, sivullisena ja kriittisenä tarkkailijana.
Lue esittely kokonaan Sanojen ajan sivuilta.
Linkit:
Teksti: Silene Lehto
Kuva: Lauri Mannermaa
