Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 8 kirjailija: Juha Siro
Sanojen ajan kirjailijahaastattelussa on tällä viikolla Juha Siro.
Tamperelainen kirjailija ja graafikko Juha Siro (s. 1951) on julkaissut tähän mennessä neljä runokokoelmaa – Vapaa pudotus (1998), Musta runokirja (2000), Elämän tarkoitus (2002), Satakieli! (2008) – sekä kaksi romaania, Kuningatarperhonen (2004) ja Saat toivoa kolmesti (2007). Miten runoilijasta voi tulla prosaisti, nousevatko kuva ja sana samasta lähteestä ja onko runoilijalla omat runoilijasuosikkinsa, muun muassa näistä asioista Juha Siro kertoo Viikon kirjailija –haastattelussa.
Runo vai proosa – miten niiden kirjoittaminen eroaa toisistaan? Kirjoitatko niitä rinnan vai onko niille oma aikansa? Kumpi on läheisempää?
Picasso on sanonut: "Kahdeksantoistavuotiaana minulla oli Rafaellon tekniikka, lopun ikääni koetin opetella maalaamaan kuin lapsi."
Kirjoitin ensin kolme runokokoelmaa. Niiden jälkeen minulta loppui kieli. Tajusin, etten voi jatkaa alkamatta toistaa itseäni. Jäi kaksi vaihtoehtoa, uuden ilmaisun hakeminen tai välineen vaihto. Siirryin proosaan, joka oli aina kiinnostanut. Sen seurauksena syntyivät romaanit Kuningatarperhonen ja Saat toivoa kolmesti. Ja lisää on tulossa.
Runoilijasta voi tulla prosaisti. Prosaistina aloittanut saa harvemmin aikaan täysipainoista runoa. Poikkeukset ovat aika harvassa. Itse olen proosaa tehdessäni runoilijan sukua, hion lauseita loputtomiin. Kielen estetiikka on minulle tärkeää. Romaaniin pätee miettimäni pyhän kolminaisuuden kaava: kieli, rakenne ja tarina. Jos jokin niistä ei toimi, koko käsikirjoitus on hukassa.
Viittaan alun Picasso-sitaattiin. Työhönsä tinkimättömästi suhtautuvan kirjailijan(kin) pitää olla hyvin tietoinen omasta estetiikastaan ja keinovarojensa kehittämisestä. Uuden Satakieli! -kokoelman myötä löytyi runoonkin tuore kieli, näennäisen helppo ja kevyen riehakas. Oleellista on, ettei se toista edellisiä runokokoelmiani.
Olet myös graafikko. Vaikuttavatko kuva ja sana työssäsi toisiinsa?
Teen graafista suunnittelua "leipätöikseni". Saatan suunnitella yrityksen tai yhteisön graafisen ilmeen ja yhteistyötoimistoni hoitaa varsinaisen jatkotyön. Tällainen suunnittelutyö on juuri valmistunut Tampereen kaupungin- ja Pirkanmaan maakuntakirjastojen uusi ilme, jota tätä kirjoitettaessa ei ole vielä julkistettu. Nautittavia töitä oli myös Lukukeskuksen toimeksianto: yhdistin kuuden runoilijan ja kuvataiteilijan työt postikorttisarjaksi.
Tilkkiessäni kirjailijan töitä tällaisilla toimeksiannoilla koen olevani onnellinen ja etuoikeutettu. Leonardo kirjoitti esseensä runoilijasta ja maalarista viisisataa vuotta sitten. Hän koetti todistaa, että kuvantekijän työ on arvokkaampaa ja vaativampaa kuin kirjailijan. Hän ei silloin tajunnut, että kuva ja sana syntyvät samassa paikassa, ihmisen aivoissa. Minä koen niiden olevan sama asia. Kysyin kerran Christer Kihlmanilta miten ikääntyminen vaikuttaa kirjoittamiseen. "Ei mitenkään", hän vastasi. "Kuvien virta vain muuttuu erilaiseksi."
Onko runoilijalla suosikkirunoilijaa? Entä lempirunosi ja runokokoelmasi?
Proosapuolella luen enimmäkseen käännöskirjallisuutta. Runosta löytyy helpommin kotimaisiakin suosikkeja. Hallittu patetia on runouden lajeista vaikein. Lajin ylittämätön edustaja on Sirkka Turkka. Kollegoiden keskuudessa hänen merkityksestään ollaan harvinaisen yksimielisiä. En ole tavannut ketään, joka kyseenalaistaisi hänen asemaansa. Kari Aronpuro on myös mieleeni. Nuoremmasta päästä: Paasonen, Venho, Heikkonen...Viime aikojen esikoisissa on myös paljon mielenkiintoisia tekijöitä. Uusi Whitman-käännös on kulttuuriteko. John Ashbery on amerikan poetta, jonka kaksisataasivuinen Vuokaavio on kaikkien nykykokoelmien äiti.
Linkit:
Teksti: Tuija Lassila
Kuva: Sanojen aika
