Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 42 kirjailija: Reko Lundán
Sanojen ajan viikon kirjailijana on esittelyssä Reko Lundán.
Reko Lundán ehti elämänsä aikana kirjoittaa näytelmiä ja kolme romaania, jotka kaikki puhuvat syvän inhimillisyyden puolesta.
Lundánin kirja Ilman suuria suruja (2002) kertoo lähimenneisyydestä. Perhe muuttaa varuskuntakaupunkiin ja elää omaa pientä elämäänsä, jossa kaikki on kuitenkin suurta. Perhe hajoaa ja äidin alkoholismi ja isän uusi tuttu tuovat jännitettä kaksosten Akin ja Liisan elämään. Yllä oleva lainaus kirjasta kertoo hyvin Lundánin hallitun ja humaanin tyylin. Ihmiset kirjassa eivät ole hyviä tai pahoja vaan ihmisiä omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ketään ei tuomita, vaan ymmärrystä riittää kaikille. Kun Aki ei selkäsaunan pelossa uskalla pyytää muistutukseen nimeä isältään, opettaja muitta mutkitta repii muistutuksen ja sanoo asian jäävän heidän kahden väliseksi. Arjen tapahtumat kaupassakäynteineen ja lasten kasvamisineen aikuisuuteen tuodaan esiin rikkaasti ja toisinaan hiljaisen alakuloista huumoria viljellen.
Reko Lundánin kirja Rinnakkain (2004) on tavallaan jatkoa edelliselle, vaikka päähenkilöiden nimet ovatkin erilaisia. Nyt pääosissa ovat Jarmo ja hänen vaimonsa Kirsi, naimisissa oleva pari kaksine lapsineen. Rivitaloasuminen ja vaimon lähtö töihin Brysseliin tuovat uusia sävyjä elämään.
Tyylillisesti rivitaloelämästä kertova kirja on samanlainen kuin edellinen, vaikeuksia ja riitoja katsotaan hiljaisen huumorin ja humaanin ihmiskuvan kautta. Rehevä ja samalla ymmärtävä ihmiskuvaus on Lundánin vahvinta aluetta ja jo siksi kannattaa tutustua kirjaan.
Kolmannessa kirjassa tyylilaji muuttuu. Reko ja Tina Lundánin kirjassa Viikkoja, kuukausia (7.p.2006) kerrotaan päähenkilön vakavasta sairaudesta, joka johtaa lopulta kuolemaan. Tarina kääntyy luonnollisesti kuvaamaan perheen kamppailua ja muut jäävät sivuosaan. Miehen ja vaimon terapeuttinen vuoropuhelu tuo hyvin esiin, kuinka sairaus on koko perheen asia ja vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin lähtemättömästi.
Tarinasta syntyy kunnianosoitus niille, jotka hoitavat pyyteettömästi läheisiään vuosienkin ajan. Kirjan vaimo avautuu enemmän, mies sen sijaan on suomalaisen miehen tavoin hiljaa syvimmistä tunteistaan. Muutamasta ohi kiitävästä lauseesta selviää, että mies rukoilee, paljonkin. Mitä hän pyytää omassa hiljaisuudessaan, sitä hän ei kerro. Narsistiksi itseään kutsuva Aki käpertyy omaan minäänsä ja sairautensa ympärille. Mies ihmettelee itsekin, kuinka ulkonäön rapistuminen huolettaa häntä.
Elämä on pudotuspeli, jossa kenelle tahansa meistä voi sattua kauheuksia koska tahansa. Kuinka kirjan Aki hyväksyy tämän, vai hyväksyykö hän sitä lainkaan, selviää kirjan lukeville. Tämä elämänlankojen mutkikas vyyhti on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. On hyödyllistä peilata omia tuntemuksia kirjan päähenkilöiden suhtautumiseen ja miettiä, kuinka itse toimisi vastaavassa tilanteessa, joka voi odottaa jo kulman takana.
Linkit:
Teksti: Mervi Koski
Kuva: WSOY / Liisa Takala
