Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 38 kirjailija: Hilja Mörsäri
Sanojen ajan kirjailijaesittelyssä on runon ja aforismin rajoja rikkova kirjailija Hilja Mörsäri.
Kirjailija Hilja Mörsäri (s. 1932) rikkoo runon ja aforismin rajoja unenomaisesti. Kirjoittaminen on jatkunut vuosikymmeniä, vaikka omia kaunokirjallisia teoksia on vähän. Monitöisen opettajan julkaisutauko venyi sitten Helsingin yliopiston opiskeluaikoina tehdyn kirjallisen debyytin 1950-luvulta vuosikymmenien mittaiseksi. Viidellä kokoelmallaan Mörsäri on kuitenkin tehnyt harkittua jälkeä, saanut kirjallisen lempinimen ”sivulauseiden anarkisti”. Sähköpostiin hän vastaa heti. Se on ihmeellistä. Mistä kirjastasi pidät eniten? - Esikoiseni Kolme vuodenaikaa ilmestyi vuonna 1958 eli samaan aikaan kun aloittelin opettajantyötäni, jonka kiinnostavuus ja pelottavuus vei energiani niin, että kirjan julki saamisesta en huomannut paljon riemuita, vaikka sain melko runsaasti suopeata kritiikkiä. - Kirjan runot syntyivät opiskeluaikana. Kirjoitin ne hyvin tosissani ja vakuuttuneena siitä, että kirjoittamisesta tulee elämäntehtäväni. Runoni olivat voittaneet ylioppilaiden kulttuurikilpailujen runosarjan. - Uituani sisään koulumaailmaan opetustyö ym. siihen liittyvä alkoi kiinnostaa niin, että kirjoittamisaikeet saivat väistyä aina vain tuonnemmaksi. Pääsin mukaan mm. kirjallisuuden ja kirjoittamisen oppikirjojen tekoon. Aloin kuvitella, että tätä tietä myös opetusta voisi kehittää ja uudistaa. Pöytälaatikkoon kyllä kertyi myös runoja ja aforismeja, joiden värkkäämiseen olen ollut taipuvainen melkein lapsuusvuosista lähtien, mutta en enää ollut varma, että kirjoittaminen olisi päätyöni.
WSOYn kirjasäätiön tunnustuspalkinnon tekijä sai vuonna 2006 ja Suomen messusäätiön Rakkaudesta kirjaan -palkinnon vuonna 2008. Mörsärin lauseet eivät ole niin ehdottomia kuin hänen ystävänsä Erno Paasilinnan, mutta ne ovat painavia, merkityksistä rikkaita ja anarkistisia tihentäessään kieltä. ”Opettaja – valo, siivooja, vampyyri.”
Kirjailija on syntynyt Karungissa, Peräpohjolassa ja antaa sen näkyä teksteissä nyt 2000-luvulla. Hämeenlinnaan on syntynyt poikkeuksellista kirjallista yhteisöllisyyttä hänen vaikuttaessaan kaupungissa. Äidinkielen lehtorin työ, ateljeekritiikki- ja toimitustyöt veivät aikaa kirjoittamiselta opettajavuosina, mutta nyt Mörsärin voi tavoittaa esimerkiksi aforismi-ilmaisua uudella vuosituhannella nostaneesta Suomen aforismiyhdistyksestä, Paimion aforismitapahtumasta ohjaamasta tai Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vanan runoklubilta. Nuori Voima -lehden "maakuntanumerossa" hän suhteutti taannoin hakukonerunoutta hyvin omaperäisesti (1/2008). Poikkeuksellinen kielentaju yhdistyy poikkeukselliseen ajatteluun.
Kun kirjailijat noin kaikkiaan eivät jaksa vastata kirjoitustauollaan Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kyselyyn lukuharrastuksesta, Hilja Mörsäri on poikkeus. Hän ei jätä noteeraamatta lukemista. Mitä hänelle kuuluu?
- Kaunokirjoja ei ole kovin monta, mutta jokaisella niistä on ollut oma syntyhistoriansa ja ne tuovat mieleen kulloisenkin elämänvaiheeni, vaikka ne taustat kirjoissa vain heiveröisesti näkyvät.
- Vasta eläkkeelle jäätyäni kokosin aforismeista ja fragmentaarisista mietiskelyistä kokonaisuuden, jolle annoin nimeksi Päivien ja unten kirjasta. Nyt osasin iloita, kun kustantaja, jolle käsikirjoitusta tarjosin, ilmoitti julkaisevansa sen. Kirjan ilmestyminen toi uutta virkeyttä ja elämäntuntua ympärilleni. Olen saanut julkaistuksi pari kolme muutakin runokirjaa, jotka tosin eivät ole levinneet pientä piiriä laajemmalle, mutta kirjoittaminen alkoi taas tuntua välttämättömältä ja hyvältä tavalta pitää olemassaoloa yllä.
Lue esittely kokonaan Sanojen ajan sivuilta.
Linkit:
Teksti: Sini Kiuas
Kuva: Sanojen aika
