Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 37 kirjailija: Kauko Röyhkä
Kauko Röyhkän Kaksi koiraa - romaanikirjailijan välivuodet
Röyhkän levytetyn tuotannon kultakausi ajoittuu selvästi 80-90-lukujen vaihteeseen, jolloin musiikki näyttää olleen hänelle se tärkein juttu. Vuonna 1987 ilmestyi romaani Magneetti (Weilin+Göös), mutta Kahta aurinkoa (Like) saatiin odottaa vuoteen 1996 asti. Teos oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja siitä Röyhkän kirjallinen tuotanto lähti vahvaan nousuun. Näiden kahden romaanin välissä legendaarinen Narttu-kokoonpano hajosi ja Kauko Röyhkä Combo sai alkunsa. Nartun viimeiseksi tuotokseksi jäi Joko-tai, joka on erityisen hieno, intiimi ja laulelmallinen levy. Lapsuuden muistot ja melankolinen syksyinen tunnelma ovat sillä vallitsevia. Se oli Narttu-kauden ja 1980-luvun haikea loppu ja odotettavissa oli sen jälkeen jotain aivan muuta.
Kaksi koiraa (1990)
Nartun hajottua Röyhkä häipyi Portugalin lämpöön kirjoittamaan uutta romaaniaan, mutta tulikin kotiin mukanaan viikset ja läjä aggressiivisia pikkulauluja. Nopeasti levytetty Kaksi koiraa merkitsi aivan uuden musiikillisen ja sanoituksellisen tyylin löytymistä. Sen demolta kuulostava karu diskanttivoittoinen äänimaailma poikkeaa täysin Nartun täyteläisestä pehmeydestä ja muistuttaa iskevyydessään vanhoja chicago blues -levytyksiä. Röyhkän laulu ja tulkinta ovat levyllä vahvimmillaan ja erityisesti sanoitukset puhkuvat voimaa. Omassa kirjanpidossani Kaksi koiraa on Röyhkän tuotannon huippu ja muutenkin yksi kaikkien levyistä.
Levyn avaavassa nimibiisissä passiivisena ajelehtiva kertoja tapaa tytön, jolla on talutushihnassaan kaksi jättimäistä koiraa. Vanhassa country bluesissa koira merkitsee kuoleman tai muun suuren elämänmuutoksen läheisyyttä. Koira tavataan usein tienristeyksessä houkuttelemassa kulkijaa mukaansa kohti pimeyttä. Robert Johnson lauloi ”Hellhound On My Trailissa” kintereillään olevasta helvetinkoirasta Kerberoksesta ja vuosikymmeniä myöhemmin sama koira ulvoi Nick Draken oven takana laulussa ”Black Eyed Dog”. Draken ja Johnsonin kohtalona oli aikainen kuolema ja kuolema on läsnä myös Röyhkän laulussa, jossa vieraillaan tytön juoppoisän haudalla. Röyhkän teksti poikkeaa kuitenkin edellä mainituista arkipäiväisyytensä vuoksi.
Hän leikittelee latautuneella kuvastolla ja yhdistää ne täysin arkipäiväiseen, satunnaiseen kohtaamiseen. Teksti onkin monella tapaa lähempänä Kinksin Ray Daviesin tekstejä, joissa veltto vetelehtijä tarkkailee maailmaa ja ajautuu tahtomattaan erikoisiin tilanteisiin. Sama veltto kertojahahmo esiintyy myös lauluissa ”Soita se taas, Rainer” ja ”Iltapäivä Tainan kanssa”, joka onkin Röyhkän omien sanojen mukaan Kinks –pastissi. ”Soita se taas, Rainerissa” romaania kirjoittava kertoja menettää otteen kirjoittamastaan tekstistä. Ajatukset harhailevat ja inspiraatio katoaa.
Levyn vihaisimpia lauluja ovat ”Paras kaverini” ja ”Vaikea ihminen”, joissa Röyhkän kertojahahmo ottaa etäisyyttä entisten kavereittensa ja kulttuuripiirien sovinnaiseen elämäntyyliin. Tienristeyksessä seisova mies irtautuu vanhasta ja suuntaa kohti vaarallisempaa elämäntyyliä. Röyhkän tapauksessa uusia tuulia löytyikin lopulta okkultismista. Kahdessa koirassa ollaan siis vielä ristiriitaisessa tilanteessa, jossa ollaan tyytymättömiä kaikkeen ja vastauksia ei ole löytynyt. Tässä mielessä Kaksi koiraa on sanoituksellisesti kiinnostavinta Röyhkää – epäröinti, epätäydellisyys ja kiperät kysymykset ovat taiteessa aina mielenkiintoisempaa kuin vankka itseluottamus ja varmat vastaukset.
Albumin kohokohtia on tulkinta Uuno Kailaan runosta ”Verkossa”. Runossa kiteytyy paljon koko albumin tunnelmasta. Kyllästyneeltä kuulostava ääni, oikeat painotukset ja monotoninen tausta nostavat runon uudelle tasolle. Tulkinta ei ole sentimentaalinen, vaan kylmä ja toteava. Hyvät laulajat ovat parhaimmillaan runoilijoita. Billie Holidaylla oli tapana napata turhanpäiväisiä tusinaiskelmiä ja tehdä niistä oman elämänsä jatkeita ja suuria taideteoksia. Bob Dylanin sanoitusten teho perustuu suurelta osalta hänen tapaansa fraseerata, ei niinkään itse teksteihin. Röyhkä tekee Kailaan ulkopuolisuuden ja masennuksen kuvauksesta omansa.
Linkit:
Teksti: Jukka Uotila
Kuva: Helsingin kaupunginkirjasto
