Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 5 kirjailija: Elina Hirvonen
Sanojen ajan haastattelussa on tällä viikolla Sambiasta tavoitettu Elina Hirvonen.
Elina Hirvonen julkaisi esikoisteoksensa Että hän muistaisi saman vuonna 2005. Kirja oli ilmestyttyään sekä kriitikoiden että lukijoiden ylistämä ja päätyi myös Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Teosta on käännetty jo ainakin seitsemälle kielelle, mikä on melkoinen saavutus suomalaiselle romaanille.
Hienon esikoisteoksen jälkeen moni on jäänyt odottamaan jatkoa. Vihdoin kirjailija löytyi eteläisestä Afrikasta, Sambian Lusakasta. Tässä kuulumisia.
Esikoiskirjasi Että hän muistaisi saman (2005) oli sekä kriitikoiden että lukijoiden suosikki. Sen jälkeen uutta kirjaasi on odoteltu kiivaasti. Milloin se tulee? Voitko yhtään paljastaa, mitä teemoja siinä käsittelet?
Kirjoitan seuraavaa kirjaa parhaillaan välillä innostuksen, välillä kauhun vallassa. Jos kaikki menee hyvin, se julkaistaan keväällä 2010. Kirja sijoittuu osittain Suomeen ja osittain Afrikkaan ja se käsittelee ihmisten välisen yhteyden kaipausta ja kivuliaisuutta. Muita teemoja en vielä uskalla paljastaa.
Olet viettänyt jo jonkun aikaa Afrikassa, tarkemmin Sambiassa. Miksi?
Muutimme tänne kahdeksi vuodeksi elokuussa 2007 mieheni YK-työn perässä. Minun oli tarkoitus keskittyä täysipäiväisesti toisen romaanin kirjoittamiseen, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Tuntui, että "oikeus" kirjoittamiseen oli lunastettava tekemällä jotain konkreettista Sambian hyväksi. Päädyin mukaan Sambian ensimmäiseen kansainväliseen elokuvatuotantoon, jossa toimin apulaisohjaajana ja tuotannollisena yleishääränä, ja koulutin yhdessä suomalaisen työryhmän kanssa paikallisia nuoria elokuvantekijöitä. Viime vuosi meni sen parissa, ja oli niin rankka, että nyt voin hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa. Elokuva esitetään kevään aikana myös Suomessa.
Dokumenttielokuvasi Paratiisi - kolme matkaa tässä maailmassa on palkittu useilla eri filmifestivaaleilla. Onko nyt niin, että dokumenttielokuvien tekeminen vetää pidemmän korren ja kirjoittaminen jää kakkoseksi? Oletko jo suunnittelemassa uutta elokuvaa?
Toistaiseksi kirjojen ja elokuvien välillä vallitsee jonkinlainen kauhun tasapaino. Silloin kun tekee aktiivisesti toista, toinen taiteenlaji tuntuu henkiseltä turvapaikalta, jonka olemassaolo auttaa kestämään epävarmuutta ja epäonnistumisen pelkoa. Samalla työskentely on helpottavan erilaista: kun olin istunut pitkään koneen ääressä kirjoittamassa esikoisromaania, oli ihanaa lähteä kuvausryhmän kanssa maailmalle tekemään elokuvaa. Toivon että myös jatkossa voin tehdä sekä elokuvia että kirjoja, ja taiteilla siinä välissä jostain myös elannon itselleni. Seuraava elokuva poreilee mielessä, mutta sen aika on vasta kun kirja on valmis.
Oletko tutustunut afrikkalaiseen kirjallisuuteen tai kirjailijoihin? Voitko suositella jotain kirjaa, josta mielestäsi saa hyvän kuvan afrikkalaisuudesta tai edes jostain sen osa-alueesta?
Yksi kiinnostava kirjailija on senegalilainen Ousmane Sembène, joka on myös elokuvaohjaaja. Häneltä on suomennettu esimerkiksi rautatieläisten lakosta kertova teos Jumalan puupalikat. Todella riipaiseva romaani on tansanialaisen Abdulrazak Gurnahin Paradise, tarina pienestä pojasta jonka hänen isänsä myy orjaksi maksaakseen velkansa. Pohjoisafrikkalaisista kirjailijoista egyptiläinen Nawal El Saadawi kuvaa naisen elämää kiinnostavasti ja älykkäästi sekä romaaneissaan että tietokirjoissaan.
Mitkä ovat viime aikojen mieluisimmat kirja- ja elokuvakokemuksesi?
Näin Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaaleilla itävaltalaisen Nikolaus Geyrhalterin elokuvia, joissa oli hieno visuaalinen maailma, hiljaista huumoria ja ihmisiä kuvattu kauniin kunnioittavalla tavalla. Samoilla festivaaleilla näin Adrzej Fidykin Pohjois-Korean keskitysleireistä kertovan elokuvan Yodok Stories, joka oli sisällöltään hyytävän järkyttävä, ja visuaalisesti vaikuttava. Kirjoista viimeaikaisia ihastuksia ovat Paul Austerin Tarinoita Brooklynistä, Sofi Oksasen Puhdistus, Eeva-Liisa Mannerin runot joita luen uudestaan aina kun kirjoitan, ja ystäväni AnuSilfverbergin Kung Po.
Linkit:
Teksti: Satu Vähämaa
Kuva: Hannes Heikura / HS
