Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 49 kirja: Yöstä aamuun
Sanojen ajan viikon kirjana on Tuuve Aron viimeisin romaani Yöstä aamuun.
Yöstä aamuun on kiehtova ja omaperäinen romaani eron jälkeisestä
surutyöstä. Tarina lähtee liikkeelle lähes yliluonnollisissa tunnelmissa. Saara
on ollut avomiehensä, Mikaelin, kanssa lasillisella Corona Barissa, poistunut
hetkeksi naistenvessaan ja kun hän palaa, on Mikael kadonnut. Mikaelin tilalla
on joku täysin tuntematon mies, jota Saara ei ole koskaan nähnyt. Kotonakaan
Mikael ei ole, suurin osa hänen tavaroistaan on poissa, eikä mies vastaa
kännykkäänsä.
Teoksessa vallitsee painajaisunen tunnelma. Saara ei voi
käsittää mitä on tapahtunut. Onko aika tehnyt jonkinlaisen hyppäyksen hänen
pistäytyessään naisten vessassa? Oliko tuntematon mies baaritiskillä sittenkin
Mikael - mutta miksi ihmeessä Saara ei tunnistanut tätä? Hortoillessaan
sekavassa mielentilassa ympäri Helsinkiä ja kysellessään kadonneen Mikaelin
perään Saara tiedostaa vaikuttavansa hullulta. Saaran ahdinko muistuttaakin
Kafkan Oikeusjutun päähenkilön Josef K:n hämmennystä käsittämättömässä,
absurdissa, maailmassa, jossa alkaa jo epäillä oman mielensä
kirkkautta.
Mikaelia etsiessään Saara matkustaa aina Lappiin saakka.
Samalla hän matkaa itseensä, muistoihin, suhteensa alkuun. Ja vähitellen
sirpaloitunut todellisuus alkaa näyttää ehyemmältä. Yöstä aamuun on myös
romaani rakkauden kaipuusta ja yksinäisyydestä. Matkallaan Saara kohtaa toisia
yksinäisiä, jotka kukin etsivät rakkautta omalla tavallaan. Rakastaminen vain
tuntuu olevan niin kovin monimutkaista. Petetty taiteilijan vaimo, Marjaana,
selittää Saaralle miksi pysyy kurjassa avioliitossaan ja ehkä kiteyttää samalla
jotakin olennaista rakkauden mystisestä olemuksesta, siitä mitä me kai kaikki
oikeastaan tavoittelemme: ”Loppujen lopuksi hän on ainoa ihminen maailmassa
joka on osannut koskettaa minua sillä tavoin. Kun hän katsoo minuun, tunnen että
hän näkee ytimeeni. Onko kukaan nähnyt sinua niin?” (s. 158)
Linkit:
Teksti: Silene Lehto
Kuva: Sanojen aika
