Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 48 kirja: Paikkaa ja mieltä
Sanojen ajan viikon kirjana on Mari Mörön upea romaani Paikkaa ja mieltä.
”Ihan vakavissaan mietin, että pitäisikö lapsille hankkia Idols-tähti kotikeikalle, että ne saisivat mieleenpainuvia elämyksiä sen sijaan, että syötäisiin kalakeittoa ja katsottaisiin Avaraa luontoa.”
Näin tilittää Juhtaiskät –nimiseen tukiryhmään kuuluva etäisä Mari Mörön uusimmassa kirjassa.
Huh, mitä kielen julmaa, riehakasta, hysteeristä, nokkelista nokkelinta tykitystä! Mörön kieltä ei voi opetella, sen kanssa on synnyttävä. Se on hallussa alusta loppuun. Jotta sitä ymmärtäisi ihailla, kuten kuuluu, pitäisi lukunopeuden olla olematonta. Hyvä tarina lipsuu sormista, jos herpaannuttaa ajatuksen kauppalistoihin tai muihin arkielämän lillukan varsiin. Jo pelkästään kielen ja tekstin nokkeluuden sekä nappiin osuvan aihevalinnan takia tämä kirja ansaitsisi Finlandiapalkintoehdokkuuden.
Kirjan sekopääperhe on oikeastaan ihan tavallinen avioeroperhe, nykyajalle mitä tyypillisin. Lapset ovat parin bissen jälkeen saaneet rakkaudesta(?) alkunsa (koska ihmisten vain pitää lisääntyä), sitten on hetken ajan eletty unelmaa, talojen ja tavaroiden, velkojen ja ostohysterian keskellä ja lopulta huomattu kasvureittien erilaisuus ja päätetty heittää hellät jäähyväiset. Krisun ja Taron perheessä vain on päätetty elää lasten ehdoilla niin, että lapsilla on yksi koti, vaihtovanhemmat vuoroviikoin eikä kukaan oikeastaan tiedä, että äiti ja isi ovat eronneet. Lapset ainakaan. Mutta ihmeissään ne ovat.
Perheen pihaa tulee hoitamaan Hukkila ”kokopalvelun kotikuntoon” -firmasta ja hän on ainoa, joka tuo vähänkään tolkkua Matsonin perheen arkeen. Lapset lompsivat kouluun uimakellukkeissa ja leikkivät ventovieraille kuollutta huomiota saadakseen. Hukkila yrittää saada burnoutissa tempoilevaa isää, Taroa, reipastumaan ja ehkä vähän tähän puhtia lopulta saakin. Hukkila itse saa tarpeekseen ihmisten kannattelusta ja häipyy Kiotolaiseen zenluostariin kiviä istuttamaan.
Perheen äiti Krisu on vaikeasti jokapaikanhöylä-adhd, ärsyttävä besservisser ja veemäinen akka. Mutta ei mene hyvin hänelläkään, joten tavallaan ymmärrettävää ja ajan vaatimaa Krisun kohkaus on. Lapset sitten kuitenkin jotenkin unohtuvat kaiken muun hössötyksen keskelle, vaikka heidän hyvinvoinnistaan alkuun onkin kyse. Yhden kodin ja kahden omaa elämää elävän vanhemman yhteisöelämäkokeilu kirahtaa karille kuin Titanic. Pelastautukoon ken voi.
Linkit:
Teksti: Satu Vähämaa
Kuva: Sanojen aika
