Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 39 kirja: Kutsumus
Sanojen ajan viikon kirja on Kreetta Onkelin Kutsumus.
Kutsumus on satiiri kirjailijoiden maailmasta. Se esittää kirjailijan ammatin kovin kolkkona puuhana, jossa pieni taiteilijaih-minen yrittää kaikin voimin raahautua teoksesta toiseen. Kutsumus on yhtä aikaa todella hauska ja synkkä teos. Kreetta Onkelin lyhyet lauseet ovat täsmällisiä ja nasevia, niitä on ilo lukea.
Minäkertoja Sanelma Salminen on ajautunut kirjalliselle uralle. Sanelman nuoruusvuodet ovat kokoelma yritelmiä eri suunnissa kirjallista kenttää, mutta kaikki päättyvät epäonnistumiseen tavalla tai toisella. Lopulta Sanelmalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä itse kirjailijaksi. Hän kirjoittaa lyhyitä teoksia, joihin hän ammentaa sekä omasta että läheistensä elämästä, ilman suurempaa menestystä. Kirjoittaminen on vaikeaa, eikä siitä saa kiitosta. Sanelma kaipaa suurta kutsumusta, niin kuin Vesa-Matti Loirilla.
Sitten Sanelman ystävä Gunnevi kirjoittaa mielijohteesta runokokoelman Postia terveyskeskuksesta, josta tulee valtava menestys. Yhtäkkiä Gunnevi saavuttaa kaiken, mitä Sanelma on havitellut koko uransa. Yhteiset viininjuonnit jäävät Gunnevin kirjallisuuskiireiden alle. Mutta onko menestyskirjailijan elämä sen helpompaa?
Linkit:
Sanojen aika -verkkopalvelu Kirjailija Kreetta Onkeli Sanojen aika -verkkopalvelussa
Teksti: Siina Tiuraniemi
