Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 21 kirja: Kotirouva
Sanojen ajan viikon kirjana on Kreetta Onkelin viimeisin romaani Kotirouva.
Juuri kun kolmikymppinen laitossiivooja Sirre on luovuttanut perhehaaveistaan, hän löytää kadulta pienen Vita Elon. Vitan isä Assar Elo on kiireinen mies ja tarvitsee rouvan ja pian Sirre huomaa ottaneensa vastaan kotirouvan paikan Elon perheessä.
Sirre on vuosia aiemmin maalannut kuuluisan maalauksen Syöpä, mutta on luopunut taiteesta. Sittemmin hänet on vallannut kunnianhimottomuus. Hän kuluttaa kaiken aikansa perheen, Vitan ja Assarin, hyvinvointiin. Hän ostelee kalliita tavaroita kotiin, jumppaa, siivoaa ja laittaa ruokaa.
Mutta Vita kasvaa eikä enää tarvitse äitiä samalla tavalla kuin pienenä. Hiljalleen Sirre tyytyy siihen, ettei Assarin rakkaus ole ihan sitä mitä hän kuvitteli saavansa. Hänen roolinsa perheessä on enemmän taloudenpidollinen. Assar paljastuu ilkeäksi ja itsekkääksi ihminen, joka kokee voivansa ostaa kaiken rahalla. Sirre ymmärtää, että aiemmin puhuessaan rakastumisestaan Assar sekoitti verbit ja tarkoittikin olevansa innostunut. Mutta hän ymmärtää myös, että on sitoutunut, osa perhettä, hän ei ole enää yksilö. Silloin on asetettava itsensä sivuun ja lapsi etusijalle. Ja lopulta kun Sirre haluaisi pois perheestä, se ei olekaan enää mahdollista.
Kotirouvan alaotsikko on rakkausromaani, mutta yhtälailla se on kauhutarina. Se on kertomus perheestä ja parisuhteesta, mutta ei perinteisen pumpulinen rakkauskuvaus. Perhe-elämä on riitojen repimää, ovien pauketta ja huutoa, sitten välillä hiljaisempaa mökötystä. Rakkaus ei aina ole ihanaa, se voi olla myös ihan kamalaa.
Linkit:
Teksti: Siina Korhonen
Kuva: Sanojen aika
