Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon 49 kirja: Karsintavaihe
Sanojen ajan viikon kirjana on Maarit Verrosen ravisteleva romaani Karsintavaihe.
Romaani on dystopia, kertomus lähitulevaisuuden tehoyhteiskunnasta, jossa turvayhtiöt hallitsevat ja valvovat ihmisiä sirujen avulla. Ihmiset luokitellaan erilaisin väristatuksin: valkoinen, sininen ja vihreä merkitsevät kunnon kansalaista, kun taas oranssi ja punainen ovat epäilyttävää yhteiskunta-ainesta. Elämää määrittää työ, joka sekin kategorisoidaan arvostetuista A-tason töistä alhaisiin E-tason orjatöihin. Työn lisäksi muuhun ei sitten juuri aikaa jääkään, yöunetkin on jätettävä pariin vaivaiseen tuntiin jaksamispillereiden avulla. Tahdissa pysyminen on välttämätöntä, sillä muuten status alenee ja lopulta voi käydä huonosti.
Päähenkilö Lumi on nelikymppinen, D-tason töihin juuttunut, mutta vihreää statusta kantava selviytyjätyyppi, joka on juuri saanut tietää paranevansa vakavasta perinnöllisestä sairaudesta. Kuten Verrosen kirjojen päähenkilöt useimmiten, myös Lumi on sivullinen tarkkailija, joka suhtautuu asioihin kriittisen järkevästi ja oikeudentajuisesti. Lumi elää päivän kerrallaan, eikä haaveile turhia. Ja ehkä juuri kaiken ulkopuolella pysyttäytyminen ja vähään tyytyminen tekee hänestä sopeutujan, hän ei lähde mukaan kapinallisen Vilma-ystävänsä vastarintaliikkeeseen, eikä Riku-veljensä tavoin tavoittelemaan yhteiskunnallisia statussymboleita.
Tunteilla ei ole sijaa yhteiskunnassa, jossa yksilöllä ei ole arvoa, ihmiset on ajettu jaksamisensa äärirajoille ja turrutettu erilaisilla psyykelääkkeillä, joita voi ostaa lähimarketista kuin mitä tahansa päivittäisiä elintarvikkeita. Lumin vakaa tunne-elämä kuitenkin järkkyy hänen rakastuessaan itseään reilusti vanhempaan Kaleviin, sekä ottaessaan vastuulleen kadonneen ystävänsä lapsen. Yhtäkkiä on olemassa kaksi tärkeää ihmistä joiden vuoksi sinnitellä eteenpäin. Onni löytyy pienistä yhdessäolon hetkistä epäoikeudenmukaisessa todellisuudessa, jossa toiset katoavat jäljettömiin ja toiset luhistuvat suoritusyhteiskunnan epäinhimillisiin vaatimuksiin.
Karsintavaihe todella ravistelee lukijaansa, havahduttaa pohtimaan myös maailmaa, jossa tänään elämme: minne oikeastaan olemmekaan matkalla?
Linkit:
Teksti: Silene Lehto
Kuva: Sanojen aika
