Helsingin juhlaviikot 2007
Vielä ehtii - juhlaviikoille!
Helsingin juhlaviikoilta löytyy viimeisten päivien aikana vielä monta tärppiä.
Helsingin juhlaviikot su 2.9. saakka
Chaplin-Thierréen sirkusperhe on täällä taas! Charles Chaplinin tytär Victoria Thierrée Chaplin teki joitakin vuosia sitten suomalaisyleisöön lähtemättömän vaikutuksen Le Cirque Invisible -show'llaan. Nyt Savoyssa nähtävä uusi esitys on sovitettu tyttärelle, Aurélia Thierréelle, ja kantaa nimeä L'Oratorio d'Aurélia.
Eikä Chaplinin sirkusperhe petä yleisön odotuksia. Luvassa on akrobaattista temppuilua esiripuissa, katoilevia jalkoja ja nurinpäin kääntynyttä maailmaa. Illuusioita rakennetaan pitkälti visuaalisten oivallusten kautta, joiden mielikuvituksellisuus on aivan omaa luokkaansa.
Victoria-äiti istuu kulisseissa vastaten ohjauksesta, ideoinnista, äänisuunnittelusta ja lavasteista - estradilla yleisön tempaavat mukaansa Aurélia Thierrée ja Julio Monge.
L'Oratorio d'Auréliaa esitetään Savoyssa sunnuntaihin saakka.
Uutta sirkusta on tarjolla myös Kaivopuiston rannassa Meripuistossa, jonne on pystytetty ranskalaisen nykysirkusryhmän Collectif AOC:n teltta. Sympaattisten esiintyjien show pitää hyvin otteessaan - vaikka esitys muistuttaakin dramaturgialtaan enemmän nykytanssiesitystä, kuin erillisten sirkusnumeroiden kavalkadia. Visuaalista ilotulitusta ei tosin ole luvassa - fyysisyyttä, akrobatiaa ja lämminhenkistä huumoria kylläkin. Collectif AOC:llä on esityksiä kaikkina päivinä sunnuntaihin saakka.
Uusia näkäkulmia todellisuuteen voi hakea myös Töölön Korjaamolta. Siellä on Juhlaviikkojen ajan pyörinyt STAGE-teatterifestivaali, joka tarkoituksena on tuoda tuoreita eurooppalaisia teatterintekijöitä Helsinkiin. Jokaisena iltana nähdään eri esitys, joten innokkaimmat voivat suunnata katsomaan koko kimaran.
Ja jos kaikesta muusta myöhästyy, sunnuntaina ehtii vielä osallistua Juhlaviikoille - ilmaiseksi. Silloin vietettävässä Huvilan ilmaispäivässä kuullaan maailman musiikkia nonstoppina iltapäivästä iltaan. Kapellimestarina toimii Pekka Kuusisto.
Linkit:
Helsingin juhlaviikkojen sivut
Teksti: Meri Siippainen
Kuva: Richard Haughton
