Ihmisten kaupungissa taide tehdään yhdessä
Helsingin juhlaviikot ja Helsingin Sanomat kutsuvat koko kaupungin taiteen palvelukseen – yhteinen leikki huipentuu Taiteiden yöhön .
Ihmisten kaupunki valloittaa kaupunkitilaa yllättävillä paikoilla ja hämmästyttävillä tempauksilla. Viikon aikana Helsingissä muun muassa tanssitaan, musisoidaan ja nukutaan päiväunia. Tapahtumat huipentuvat Taiteiden yöhön perjantaina 27.8.
Taiteen tekijöiksi etsitään nyt innostunutta työvoimaa. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan järjestäjien verkkosivujen kautta. Ilmoittautuminen alkaa perjantaina 25.6. ja päättyy torstaina 26.8. Ilmoittautuneet saavat lisätietoa sähköpostitse. Yksittäisistä tapahtumista ja tempauksista kerrotaan enemmän elokuussa.
- Haluamme kannustaa ihmisiä ottamaan aikaa niin leikille kuin levolle. Ihmisten kaupungin perusajatuksena on yhdessä tekeminen ja toisten ihmisten kohtaaminen. Kutsumme kaikki mukaan, sanoo Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.
- Helsingin Sanomat haluaa ilahduttaa ja olla kaupunkilaisten elämässä tuomalla Juhlaviikot kaikkien kaupunkilaisten lähettyville, kertoo Helsingin Sanomien markkinointijohtaja Caroline Lilius.
Ihmisten kaupungin tempausten takana ovat koreografi Sami Saikkonen, muusikko Pekka Kuusisto, ympäristötaiteilija Kaisa Salmi, kuvataiteilija Markku Hakuri sekä taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen.
Lue lisää
Taiteiden yö 27.8.2010 HS - Taide kutsuu Helsingin juhlaviikot 20.8.-5.9.2010
Teksti: Helsingin juhlaviikot
Kuva: Reetta Haarajoki/ Juhlaviikot
