Helsingissä 9. - 12.11.2006
Vinokino saapuu Helsinkiin
Suomen ainoa vain lesbo- ja homoelokuvia esittävä festivaali järjestään viidettätoista kertaa.
Suomen ainoa vain lesbo- ja homoelokuvia esittävä leffatapahtuma, Vinokino-festivaali, rantautuu viikonlopun aikana elokuvateatteri Andorraan ja Ateneumin taidemuseon Ateneum-saliin.
- Festivaalin aikana pyritään tarjoamaan tuore otos kansainvälisestä elokuvatarjonnasta. Tänä vuonna on kaksi eri teemaa: nuoret ja seksi, sanoo tapahtuman koordinaattori Marko Rumbin.
Vinokino-festivaaleilla esitetään pitkiä fiktioelokuvia ja dokumentteja sekä lyhytelokuvia, joita ei Suomessa juuri muualla näe.
Ohjelmistossa ovat muun muassa ensemble-elokuva Happy Endings (USA 2005), brittidraama Gypo (UK 2005) sekä Allan Brockan uusin fiktio Boy Culture (USA 2006).
- Suuri osa festivaalin leffoista on homo- ja lesboväen itse itselleen tekemiä eikä niissä kaunistella asioita, kertoo Rumbin.
Rumbinin mukaan tarjolla on myös main stream -tyylisiä elokuvia, jotka ovat heteroystävällisiä.
- Esimerkiksi lauantai-illan Queens-komedia tarjoilee räiskyvää viihdettä kaikille. Liput suosittuun leffaan kannattaa varata ajoissa.
Rumbin kertoo, että festivaalin järjestäjiltä kysytään joka vuosi, mihin erillistä festivaalia enää tarvitaan, kun televisio on tulvillaan homoja. Vastaus on selkeä: median esittämä homokuva on kapea ja usein yksiulotteinen.
Vinokino järjestetään viidettätoista kertaa. Viime vuonna tapahtuma teki yleisöennätyksensä, yhteensä 2700 kävijää.
Linkit
Vinokino-festivaalin verkkosivut Vinokino-ohjelmisto Helsingissä
Teksti: Simo Salmela
Kuva: www.vinokino.fi / Aiju Salminen

