Helsingin kaupunginkirjasto - Sanojen aika
Viikon kirjailija: Maritta Lintunen
Maritta Lintusen tuotannon teemoja ovat menneisyys, muistaminen ja muistojen pohjalta rakennetut tarinat.
Viikko 42/2007
naisen - äidin ja isoäidin - vaikutus ja mielessä kolmannen polven juurettomuus. Vanhempien avioero ja muutto syrjäisellä juna-asemalla sijainneesta kodista kauas kaupunkiin on tehnyt naisesta sisäisesti kodittoman. Jo lapsena hänen turvakseen on syntynyt tarinoiden ja muistojen sirpaleista rakennettu oma maailma: "Joka päivä
synnytin kaupunkilaisista kyläläisiä, annoin heille nimet ja kerroin itselleni uudestaan heidän tarinansa. Pieni yhdennäköisyys, kiviseinästä kimpoava ääni tai tuttu ilme riittivät minulle. Ensilumen putoillessa harmaaseen ja valottomaan mereen oli minun salainen maailmani valmis." (s. 42.)
Tarinoiden ja muistojen sirpaleista rakentuu omalakinen maailma, jossa lomittuvat yhteen tosi ja keksitty, eri aikatasot ja moniääninen kyläläisten joukko. Muisti on kuitenkin petollinen kumppani, todellisuuden ujuttautuminen mukaan murentaa vahvaksi rakennetun maailman perustoja. Naisen on käytävä kaikki läpi: muistot, tavarat, maiseman piirteet. Ennen sitä ei voi tietää mihin kuuluu ja kuka on, ennen sitä ei voi sanoa omaa nimeään.
"Kuvittelen kuuranvalkoisen huvilan - tai kuulen kilahduksen tutkijankammiosta: kuinka geeniketju luiskahtaa pöydän reunalta lattialle."
Menneisyyttä ja menneisyyden pohjalle rakentuvien tarinoiden käsittelyä Lintunen jatkaa runokokoelmassa
Valaistut talot (2005). Kirjassa vanhan huvilan puutarhasta ja huoneista avautuu näkyjä kaukaisen historian onnen ja surun aikaan, mutta ne eivät ole näkyviä kuin runon puhujalle: "Muut eivät tiedä että puutarhassa on kertomatonta surua,/ he eivät kuule hengästynyttä itkua / tai ymmärrä kun kysyn:/ kuka soittaa tornissa?"
Menneisyyttä ja muistoja käsittelevät teoksessa myös arkeologit ja sukeltajat sekä pienokaistaan hoitava äiti: "kunnes jonakin iltana/ hänkin muistaa,/ sitoo liekaan oman tarinansa,/ taluttaa sen kotiin." ("Näky") Myös kokoelman nykyisyyttä ja tulevaisuutta käsittelevissä runoissa koukataan menneisyyteen, asiat ja näyt avautuvat historian läpi tarkasteltuina.
Lintusen esikoiskokoelman Liekkikupolit (1999) runoja läpäisee mystiikka ja ortodoksisella kuvastolla ladattu
uskonnollisuus, mukana on esimerkiksi sikermä Ina Collianderin Enkeli-puupiirrosten innoittamia runoja. Kirjailijan muusikkotausta näkyy kokoelman runoissa myös vahvana. Jo Liekkikupoleissa tulee esiin muistamisen ja menneisyyden teemojen lisäksi Lintusen kielellinen vahvuus, hän kuvaa hauraita muistoja ja vahvoja tunteita
herkästi ja omaäänisesti:
Kuule sateen pentatoninen sävelmä
laskeutuvilla katoilla
tule ulos, vedä sisällesi rännien höyryä
ja juokse
halkaise vaahteroiden täplittämät pihat
nurmettuneet pelikentät
ohita mystinen porttikongi
josta rampa kyyhkynen tuijottaa
(joku seuraa ikkunasta kulkuasi
joku jonka nimi on Äkillinen Suudelma)
juokse hiukset haikeaa vettä valuen
välitunnit, tupakkaringit
koivukujat ja suvivirret
älä pysähdy kun sydämesi kääntyy nurin
sillä nyt juokset Sinä
aukeat valoon itseltäsi
(minä kuulen kattoja soittavan sateen
tulen ulos
lähden juoksuun)
"Nostalgia", Liekkikupolit (2006)
Vuonna 2006 julkaistu Ovisilmä sisältää kymmenen novellia, jotka avaavat jotain keskeistä henkilöiden elämässä. Novellit liikkuvat esimerkiksi mustasukkaisuuden ja perheväkivallan taustoissa, sairaskohtauksen saaneen vanhan naisen piinaviikon kärsimyksissä, naapuriaan ovisilmästä vahtivassa naisessa ja kaukana kotiseuduistaan kesäkanttorina toimivan nuoren miehen totuttelussa hautajaiskeikkoihin. Muistot ja menneisyys vaikuttavat monien novellienkin henkilöiden elämässä, pieninä hipaisuina tai kaikkeen käytökseen vaikuttavina.
Runo- ja novellikokoelmillaan Maritta Lintunen on ollut myös suurten kirjallisuuspalkintojen ehdokkaana: Liekkikupolit oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas vuonna 1999, Valaistut talot Runeberg-palkintoehdokas 2005 ja Ovisilmä 2006.
Linkit:
Maritta Lintunen Sanojen ajassa Sanojen aika -verkkopalvelu Lue artikkeli kokonaan
Teksti: Tuija Lassila
Kuva: Heini Lehväslaiho
