Ensi-illassa: Skenet arvioi uudet elokuvat
Sisko tahtoisin jäädä - Ja koko elämä räjähtää
Elämänjano polttelee nuorta tyttöä Marja Pyykön esikoispitkässä kasvukertomuksessa Sisko tahtoisin jäädä.
Sisko tahtoisin jäädä: ensi-ilta 13.8.2010
Mistään pellemiljoonamaisesta roadmoviesta tässä leffassa ei ole kysymys. Kapina kytee kyllä tarinan sydämessä, mutta itse elokuvan nimi viittaa päähenkilö Emilian (Ada Kukkonen) tarpeeseen murtautua sovinnaisten rooliodotusten kahleista.
15-vuotias Emilia on tyypillinen ylikiltti vastuunkantaja, joka ulkomaille muuttaneen äidin poissaollessa huolehtii pikkusiskostaan Elsasta (Anne-Leena Uotila). Juhani-isä (Seppo Pääkkönen) uskoo "kympin tytön" pärjäävän missä vaan huomaamatta ollenkaan Emilian kasvavaa tyytymättömyyttä ja pahoinvointia. Isän huomio kohdistuu ensisijaisesti uuteen avovaimoon, Tuulaan (Kristiina Halttu).
Kun Emilia kesäloman viimeisenä yönä tapaa itseään vuotta vanhemman Siirin (Sara Melleri), muodostuu orastavasta, symbioottisesta ystävyydestä kiltin tytön raju purkautumiskanava. Villi elämänjano saa Emilian padot murtumaan arvaamattomin tavoin.
Ennen pitkää tyttöjen mopo karkaa alta, eikä tehtyjä virheitä saa tekemättömäksi. Vapaus ilman vastuuta kumisee tyhjyyttään, mikä pistää Emilian miettimään valintojaan uudemman kerran.
Sisko tahtoisin jäädä tuntuu kovin tutulta. Syy lienee Emiliassa ja hänen "tavallisessa tarinassaan". Hänen kaltaisiaan nöyriä ylisuorittajia kun löytyy ihan kaikista kouluista.
Suurin osa emilioista ei silti eksy roolistaan missään elämänsä vaiheessa, mikä tekee Marja Pyykön elokuvasta mielenkiintoisen entäs-jos-ajatusleikin. Kenties joku teini löytää draamasta kimmokkeen oman, liian valmiiksi ajatellun tiensä uudelleenarviointiin? Näin ainakin sopii toivoa.
Sisko tahtoisin jäädä on naiivi juuri samalla tavalla kuin nuoruus on naiivi: hetkittäin ihanan päättömästi eteenpäin kohkaava, toisinaan suorastaan koomisen pateettinen. Välillä asenne siirtyy jopa muodon tasolle, mikä paljastuu valitettavista kerronnallisista kliseistä (esim. nopeutetut urbaanit yleiskuvat). Tällaisina hetkinä elokuvan omaperäisyys latistuu selvästi.
Parhaimmillaan käsikirjoitus tavoittaa itsenäistymishaluisten teinityttöjen raa'an ehdottomuuden: tarpeen emotionaalisiin vyön alle vetoihin, joille ei vain löydy järjellisiä syitä tai selityksiä.
Draaman rankin kliimaksi – silmitön väkivallanteko – tuntuu kuitenkin ylilyönniltä, joka ei ota asettuakseen muuhun kokonaisuuteen. Kohtaus iskee katsojalta peruuttamattomasti jauhot suuhun. Samanlainen vaikutus sillä on myös käsikseen, joka ei missään vaiheessa tiedä mitä tapahtuneella pitäisi oikein tehdä.
Emilian ja Siirin ystävyys pursuaa estotonta energiaa, mihin Kukkonen ja Sara Melleri pääsevät hienosti käsiksi. Mellerin tulkitsemaa Siiriä käy vain hieman sääli, sillä siinä missä Emilian luonnekuva on mielekäs ja monipuolinen, Siiri jää pelkäksi revitteleväksi karikatyyriksi. Myös hänestä olisi toivonut ehjempää hahmoa.
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen julkaisema nettilehti, joka tukee taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Skenet
