Skenet arvioi
Ensi-illassa:
V2 - Jäätynyt enkeli
Juha Veijonen palaa kotimaisessa dekkarissa yksityisetsivä Jussi Vareksen rooliin.
Ensi-ilta 12.1.2007
Kun Aleksi Mäkelän ohjaama ja Markus Selinin tuottama Vares sai ensi-iltansa vuonna 2004, moni vaikuttui dynaamisen dekkarin eheästä tyylistä ja nasevasta huumorista. Juha Veijonen oli mies paikallaan nimiroolissa, ja sivuosat tulvivat mieleenpainuvia tyypittelyjä, eritoten Kari Hietalahti palkkamurhaaja Tetsuo Sinkkosena.
Nyt Vares tulee taas. V2 Jäätynyt enkeli (2007) on lähtöisin samoista päänupeista, jotka ideoivat edellisen yleisömenestyksen. Myös näyttelijäkaarti nojaa tuttuihin kasvoihin. Veijosen vähäpuheisen yksityisetsivän ohella valkokankaalla vilahtavat myös ykkösessä esiintyneet Hietalahti, Jasper Pääkkönen ja Markku Peltola.
Tällä kertaa meno ei ole yhtä maittavaa kuin toivoisi. Reijo Mäen vuonna 1990 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin perustuva uutuus on edeltäjänsä irvikuva: älytön sekasotku, joka vilisee pinnallisia karikatyyrejä muttei juuri muuta.
Rahapulaa poteva Jussi Vares vaihtaa Turun baarimiljöön porilaistunnelmiin, kun vanha koulukaveri, autokauppias Jakke Tienvieri (Hannu-Pekka Björkman) tarjoaa tervetullutta työkeikkaa. Jakella ei mene kehuttavasti, sillä firman ahdingon lisäksi miestä syytetään Mirjami Sinervo -nimisen nuoren naisen (Johanna Kokko) murhasta. Käytettyjä nelipyöräisiä kauppaava helppoheikki pyytää Jussia puhdistamaan tahraantuneen maineensa.
Turkulaisetsivä aloittaa omat tutkimuksensa, jotka johtavat miehen toinen toistaan omituisempien hämärähemmojen pariin. Kokonaan oma lukunsa on Porin mahtimiesten hyvä veli -klubi, jonka voimahahmo, komisario Saastamoinen (Kari Väänänen), ei pidä lainkaan Vareksen puuttumisesta paikallisiin bisneksiin.
V2:sta on vaikea löytää hyvää sanottavaa. Elokuvan yleisvaikutelma on nimittäin sekä sadistinen että naisvihamielinen, katsoi sitä sitten mistä näkökulmasta tahansa. Ei kai täysverisen äijäelokuvan tarvitse ihan näin raadollisille vesille luovia? Poissa on luova huumori ja tilalla ilkeä pilkka. Väkivaltainen mättäminen tuntuu olevan kaikkea muuta tärkeämpää. Henkilöhahmoja ei ole viitsitty virittää yksiulotteisia stereotyyppejä mielenkiintoisemmiksi.
Elokuvan suurin sisällöllinen ongelma on vahvan naishahmon puuttuminen. Ykkösessä esiintyneen Laura Malmivaaran kaltaista kokonaista ja kiinnostavaa henkilöä ei V2:sta löydy. Naissivurooleissa ei niissäkään ole hurraamista. Tässä tarinassa naisilla on vain ja ainoastaan uhrin ja/tai välineen osa.
V2 ei juhli millään osa-alueella. Kaikesta huokuu hötkyily ja huolimattomuus, ikään kuin elokuva olisi kasattu kokoon viime tipassa, vääriä mutkia suoristaen. Vaikka kiitettäviä arvosanoja on vaikea jakaa kenellekään, löytyy sekalaisesta sakista myös muutama onnistuja. Hannu-Pekka Björkmanin ketku autokauppias on herkullinen limanuljaska, jonka supliikkisooloissa on muikeaa mehevyyttä. Kari-Pekka Toivosen luuserikonna ja Kari Väänäsen opportunistinen jepari erottuvat hekin edukseen.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Skenet / Outi Heiskanen

