Ensi-illassa: Skenet arvioi uudet elokuvat
Skavabölen pojat on väkevä elämys
Zaida Bergrothin ensimmäinen pitkä elokuva on järisyttävä täysosuma herkullista 1970-luvun epookkia myöten.
Skavabölen pojat: ensi-ilta 4.9.2009.
Suomalainen elokuva on saanut uuden vahvan näkijän ja tekijän. Pitkän elokuvan ohjaajana debytoiva Zaida Bergroth täyttää palkittujen lyhytelokuviensa (Lasileuka, Heavy Metal) synnyttämät odotukset komeasti. Skavabölen pojat on niin väkevä elämys, ettei ole lainkaan liioiteltua pitää sitä jo nyt vuoden kotimaisena elokuvatapauksena.
Elokuvan alussa nuorukaisiksi varttuneet veljekset Rupert (Ilmari Tilkanen) ja Evert (Iiro Panula) yrittävät kumpikin omalla tavallaan irrottaa menneisyyden myllynkiveä kaulastaan.
Rupert ei voi unohtaa, mutta Evert on yhtä haluton muistamaan. Jaettu lapsuus vetää poikia kurimukseensa; muisto perheestä, joka ensin eli täysillä – ja hajosi sitten yhtä lujaa. Mikä sai ruskeanvihreän lähiöonnelan luhistumaan ja miksi?
Skavabölen pojat perustuu Antti Raivion vuonna 1991 Helsingin Q-teatterissa kantaesitettyyn samannimiseen näytelmään. Raivion ja hänen veljensä vaiheista ammentaneesta teoksesta muodostui monelle "se juttu"; hittinäytelmä, jonka onnistui mullistaa kokijoidensa luutuneet käsitykset teatterista ja sen mahdollisuuksista.
Skavabölen pojat ja sen jatko-osa, Huokausten laakso, olivat jo näytelminä jotenkin elokuvallisia elämyksiä. Kaikista e.m. syistä johtuen ohjaajalle on syytä nostaa hattua aivan erityisen korkealle.
Tarttumalla rakastettuun näyttämökappaleeseen Bergroth on ottanut valtavan riskin. Yleisöllä, joka on "Skaviksensa" jo kokenut, on taatusti oma tarkka näkemys siitä, millaisia vapauksia elokuvaversio voi materiaalinsa suhteen ottaa.
Rohkeutta ei Bergrothilta ja käsikirjoittajilta ole puuttunut. Mukaan remmiin on saatu myös Raivio, joka Lasileuan nähtyään vakuuttui nuoren ohjaajan olevan kanssaan samalla aaltopituudella. Näyttelijäkaarti ei voisi olla vakuuttavampi: nuoret miehet Ilmari Tilkanen ja Iiro Panula tavoittavat varhaisen aikuisuuden ja omat traumansa kipeästi.
Heidän lapsiversionsa, Ilmari Järvenpää ja Onni Tommila, yltävät meidän oloissamme kerrassaan poikkeukselliseen luontevuuteen. Bergrothin lyhärit nähneille tämä ei tule yllätyksenä, sillä hänellä on pistämätön kyky ohjata lapsia. Välittömyyden ja luottamuksen hedelmällinen atmosfääri ei voi olla välittymättä katsomoon asti.
Vaikuttavien uusien tulokkaiden ohella Skavabölen pojat tulee kuulumaan myös Martti Suosalon ja Leea Klemolan uran ehdottomiin tähtihetkiin. Suosalon syöksykierteeseen luisuva isä on sekä hervottoman hauska että repivän järkyttävä ilmestys. Hetkittäin jopa molempia yhtä aikaa.
Viimeinen sana kuuluu Leea Klemolalle. Harvoin, tuskin koskaan, on kotimaisilla valkokankailla nähty näin koskettavaa naiskuvaa. Olla vahva ja hauras, naarasleijona ja uhri, mukautuja ja taiteilija – kaikkea tätä yhtä aikaa, joka solulla, joka hetki! Käsittämätön yhtälö, uskomaton roolityö.
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, joka tukee taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Skenet
