Ensi-illassa: Skenet arvioi uudet elokuvat
Red Riding Hood
Vampyyrien jälkeen tulevat ihmissudet - vanha kunnon Punahilkka-satu herätellään henkiin varsin verevästi.
Keskiaikaisessa kylässä on vuosikymmenten ajan pelätty verenhimoista sutta. Pedon kanssa on jopa tehty sopimus, jota noudattamalla kyläläiset väistävät vaaran. Peto pidetään tyytyväisenä eläinuhreilla ja kaikki on hyvin, kunnes eräänä aamuna kylän laidalta löytyy hengiltä raadeltu tyttö.
Tarinan keskushenkilö on kuolleen tytön sisko, kaunis Valerie (Amanda Seyfried), jolla on kaksi kosijaa. Lapsuudenystävä Peter (Shiloh Fernandez) on jo pikkupoikana valloittanut neidon sydämen. Vanhemmat haluavat kuitenkin naittaa tytön rikkaan perheen pojalle, Henrylle (Max Irons). Nuoret rakastavaiset suunnittelevat karkaavansa maailmalle, mutta haaveet kariutuvat kauhun vyöryessä kyläläisten elämään.
Kylään kutsutaan susien häätämiseen erikoistunut kovaotteinen Isä Solomon (Gary Oldman). Kirkonmies vakuuttaa kyläläiset siitä, että liikkeellä on ihmissusi ja että ihmissusi on joku kyläläisistä. Kehenkään ei voi siis luottaa, ei tuttuun naapuriin tai edes vaimoonsa.
Ohjaaja Catherine Hardwicke on ottanut fantasiatrillerin näyttävästi haltuunsa. Epookki näyttää hyvältä, eikä miljöön tekemisessä ei ole tingitty.
Visuaaliset pyrkimykset tuovat kuitenkin muutamia uskottavuusongelmia elokuvan näennäisesti realistiseen maailmaan. Trillerimäisestä ja tummasävyistä kauhua herätellään varsin perinteisin elokuvakerronnan keinoin, liioittelematta, mutta tehokkaasti. Taustalta löytyykin tasokas
tiimi, kuten kuvaava Mandy Walker ja lavastaja Thomas E. Sanders.
Hardwicken ja käsikirjoittaja David Johnsonin uudistarinassa on varsin eroottisesti latautunut vire, jossa nuori lempi leiskahtelee ja heinät pöllyävät kuten konsanaan kotimaisissa elokuvissa.
Vanhasta kansansadusta onkin tiristetty mehukas kuvakertomus. Kun Grimmin veljekset aikoinaan keräsivät tarinoita satukirjoihinsa, silottelivat he monta asiaa sievemmäksi karsien satujen väkivaltaisuuksia ja seksuaalisia viitteitä. Psykoanalyyttisesti luettuna Punahilkka symbolisesti kertoisi murrosikäisen tytön seksuaalisesta kehityksestä ja oidipaalisista ristiriidoista. Tämä ei tietenkään tavalliselle lukijalle ja eritoten lapselle tulisi mieleenkään. Mutta taustatietona se tekee tarinan uudelleentulkinnasta jopa kiinnostavan.
Ihan ne tunnistettavimmatkin Punahilkka-sadun elementit on saatu mukaan – melko hauskasti ja näppärälläkin tavalla.
Hardwickella on tilillään monta kiinnostavaa työtä. Hän on aiemmin ohjannut mm. vaikuttavan teinidraaman Kolmetoista (Thirteen, 2003) ja skeittileffan Lords of Dogtown (2005). Ohjaajana hänen menestynein saavutuksensa tähän mennessä on Twilight – Houkutus (2008). Muutenkin Hardwickella on kiinnostava tausta varsin erilaisissa projekteissa. Hän on ollut päälavastajana mm. Tom Cruisen tähdittämässä Vanilla Skyssa (2001), kulttielokuvassa Tank Girl (1995) sekä parissa länkkärissäkin, Kurt Russellin tähdittämässä Tombstonessa ja Mario van Peeblesin Possessa (1993).
Punahilkassa nähdään varsin mukava kokoonpano nuoria näyttelijöitä. Suurisilmäinen Amanda Seyfried muistetaan Abba-hittejä soivasta elokuvasta Mamma Mia! Shiloh Fernandez ja Max Irons ovat salskeita komistuksia, ja luulisi Valerien valinnan olevan edes hivenen vaikeampaa. Nuorta kööriä on vahvistettu varsin vakuuttavilla nimille, mukana ovat mm. kestopahis Gary Oldman ja kaunis Julie Christie, joka
näyttelee Valerien haurasta isoäitiä. Valerien isää näyttelevä Billy Burke tekee puolestaan uraa Twilight-rintamalla.
Red Riding Hood – Punahilkka on selkeästi Twilightin ja viimeisimmän vampyyribuumin seuraaja. Eroottinen vampyyriaihe on kohta käsitelty puhki, on aika siirtyä ihmissusiin. Omassa lajityypissään Punahilkka on ihan kelpo elokuva.
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuurikeskuksen julkaisema nettilehti, joka tukee taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Kirsi Raitaranta
Kuva: Skenet
