Skenet arvioi
Porco Rosso
Hayao Miyazakin Porco Rosso seikkailee punaisella vesitasollaan 20-luvun lopun nostalgisessa Italiassa.
Porco Rosso, Punainen sika on palkkionmetsästäjä, joka lentää huikaisevan taitavasti punaista, ketterää vesitasoaan. Hän vaikuttaa piittaamattomalta ja karhealta, mutta on todelliselta luonteeltaan kunniaa kaipaava mies. Aikoinaan hän on ollut komea lentäjäsankari Marco Paggot, joka on salaperäisen lumouksen seurauksena saanut sian kasvot – ja osittain myös sikamaisen luonteen. Tästä huolimatta Rosson elämään vaikuttaa peräti kaksi naista, Adrianmeren kaunotar Gina ja lentokoneita rakentava Fio-tyttönen.
Punaiseen paroniin vertautuva antisankari saa vastaansa ensimmäisen maailmansodan luopiolentäjät, ja näiden perustaman ilmarosvojen liittoutuman. Rosvojen värväämä amerikkalainen lentäjä Curtis haastaa Porco Rosson kamppailuun, jonka myötä siasta aiotaan päästä lopullisesti eroon.
Elokuva Porco Rosso (1992) pohjautuu Miyazakin omaan sarjakuvaan, kuten tämän läpimurtoelokuvakin, Tuulen laakson Nausicaã (1984). Porco Rosso -niminen lentäjä esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1990 ohjaajan sarjakuvassa Lentoveneiden aika, joka ilmestyi pienoismalliharrastajien lehdessä. Robotteja, tankkeja, taistelulaivoja ja lentokoneita tulvivaa tarinaa ryhdyttiin kehittelemään Kikin menestyksen innoittamana.
Animaatiossa onkin jotain samaa kuin siis kolme vuotta aiemmin ensi-iltansa saaneessa, viehättävässä Kikin lähettipalvelussa (1989). Yhtäläisyyksiä on, vaikka tällä kertaa elokuvaan haettiin väreissä ja tyylissä aikaisempia Ghibli-tuotantoja enemmän mangaa. Tarinakin on poikamaisempi nyt kun pääosassa ovat upeat ja uljaat lentoveneet, vesitasot. Miyazakin tuotannossa toimeenpanevana voimana ja keskushenkilönä on usein toiminnallinen tyttö. Nyt keskushenkilönä on sikamainen mies, mutta ilman naisia hänkään ei kykene parhaimpaansa. Tehokas pilottityttö suunnittelee Rosson uuden koneen ja potkii tätä yrittämään enemmän. Tarinan pienenä, huvittavana yksityiskohtana naiset rakentavat machoilevan lentäjäsian koneen alusta loppuun.
Tarinaltaan Porco Rosso on yksinkertaisempi ja yksiulotteisempi kuin muut Miyazakin rönsyilevät, runsailla yksityiskohdilla ja käänteillä ladatut animaatiot. Fantastisten, mystiikkaa huokuvien elokuvien – kuten Naapurini Totoro (1988), Henkien kätkemä (2001) tai Liikkuva linna (2004) – jälkeen Porco Rosso vaikuttaa jopa vaatimattomalta. Tämä ei välttämättä ole ihan huonokaan asia: nuorempien katsojien on nimittäin hetkittäin jopa vaikea hahmottaa upean, mutta runsaspolvisen Liikkuvan linnan tarinaa. Porco Rossossa riittää poikamaista huumoria ja viittauksia mm. amerikkalaiseen elokuvaperinteeseen. Sankaruusteemaa tutkiva elokuva jäljittää kepeissä väreissään ja kuvissaan melkein pilaillen film noirinkin tunnelmia.
Teatterilevityksessä esitetään alkuperäinen, japaninkielinen versio suomen- ja ruotsinkielisillä teksteillä.
