Skenet arvioi
Ensi-illassa: Ikuistetut hetket
1900-luvun alun yhteiskunnallinen murros ja onneton avioliitto ravistelevat Maria Larssonin elämää. Jan Troellin elokuvan pääosissa loistavat Maria Heiskanen ja Mikael Persbrandt.
lokuvan tapahtumat vievät 1900-luvun alkuun. Tuolloin myös Ruotsissa eletään yhteiskunnallisen murroksen aikaa, jonka epävarmuutta lisäävät ensimmäinen maailmansota ja köyhyys. Työväenluokkaan kuuluva, suomenruotsalainen Maria (Maria Heiskanen) voittaa arpalipulla kameran ja menee naimisiin Sigfridinsä (Mikael Persbrandt) kanssa. Maria unohtaa kameransa kaapin pohjalle, lapsikatras kasvaa reippaasti ja elämä Sigfridin kanssa osoittautuu vähitellen pettymykseksi. Kuolevan isänsä painostuksella Maria toteuttaa aikakautensa naiskohtaloa ja päättää jäädä miehensä rinnalla – siitä huolimatta, että mies rähjää, rällästää ja kulkee avoimesti toisten naisten kanssa.
Kun Maria eräänä päivänä löytää kameran uudestaan, hän aikoo ensin myydä sen. Valokuvaamoliikkeen omistaja, valokuvaaja Petersson (Jesper Christenssen) houkuttelee Marian kuvaamaan. Perhosen räpytellässä ikkunaa vasten ja rimpuillessa kohti valoa Maria löytää oman maailmansa, johon voi paeta hetkeksi elämäänsä ja ahdinkoaan. Hänen vangitsee kuviinsa pieniä hetkiä, kauniita ja pysähtyneitä tuokioita, joissa hän itse syttyy hetkeksi elämään. Marialla on merkillinen kyky löytää kauneutta vaikeistakin asioista, surusta, köyhyydestä ja kurjuudesta.
Ikuistetut hetket on konstailematon, vanhanaikainen elokuva – mutta ei pelkästään epookin takia. Troell luottaa perinteiseen tarinankerronnantaan ja tarkkoihin tuokiokuvauksiin, joita hän rakentaa viehättävästi varhaisen valokuvataiteen teemaan liittyen. Vanhanaikaista tunnelmaa tukee toisesta ajasta tapahtumia muisteleva kertoja ja pehmeä, tummasävyinen, ajanpatinaa henkivä kuvaus.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Kirsi Raitaranta
Kuva: Skenet-verkkolehti

