Ensi-illassa: Skenet arvioi
Skenet arvioi: Suden vuosi
On vaikea muistaa, milloin kotimainen valkokangas olisi viimeksi tulvehtinut näin hempeää valoa.
Kehutun ja kohutun Olli Saarelan odotettu uutuus on vihdoin saanut ensi-iltansa. Viime kuukaudet etupäässä kulttuuriministerin puolisona toilaillut ohjaaja tekee Suden vuodella vakuuttavan paluun valkokankaille.
Itse elokuvalla on loppujen lopuksi aika vähän tekoa Virpi Hämeen-Anttilan romanttisen bestsellerin kanssa. Romaanin perusvire ja henki poikkeavat suuresti Saarelan yltiöesteettisestä tulkinnasta.
Suden vuoden päähenkilöt ovat lahjakas opiskelijatyttö Sari (Krista Kosonen) ja professuuria tavoitteleva dosentti Mikko Groman (Kari Heiskanen). Epilepsiaa sairastava neito tuntee hengenheimolaisuutta etevään opettajaansa, jonka runoluennoilla yksinäisten katseet kohtaavat merkityksellisesti. Uusia sairaskohtauksia pelkäävä Sari ei viihdy omanikäistensä joukossa, eikä Mikko ole enää aikoihin elänyt samassa arkitodellisuudessa vieraantuneen vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Kun oppilas ja opettaja löytävät toisensa, leimahtavat kollegojen, ystävien ja läheisten ennakkoluulot ja viha täyteen liekkiin.
Suden vuosi on viimeistä piirtoa myöten rakkaudella tehty elokuva. On vaikea muistaa, milloin kotimainen valkokangas olisi viimeksi tulvehtinut näin hempeää valoa. Kovin epäsovinnaiseksi elokuvan esittämää rakkaustarinaa ei tekijöiden mainoslauseista huolimatta voi luonnehtia. Kohtausten keskipisteessä keimaileva kaksikko on nimittäin kaikkea muuta kuin akateemisen arka tai pölyttynyt. Krista Kosonen (Jadesoturi) ja Kari Heiskanen tihkuvat molemmat eroottista energiaa pitkissä, viipyilevissä vartalokuvissa. Silkkikutrisen Kososen mutruhuulet saavat Heiskasen suihkunraikkaasta sixpackistä varteenotettavan kilpailijan. Hetkittäin fyysisyys saa tarinasta liiankin ylenpalttisen otteen.
Käsikirjoittaja Mika Ripatti on lähtenyt kokonaan omille poluilleen Hämeen-Anttilan alkuperäistekstin suhteen. Ratkaisu on ymmärrettävä, jos kohta läpinäkyvän populistinen. Yliopiston kirjaston käytävillä ja Suurkirkon jylhässä katveessa kukoistava lemmenleikki on vaarassa sortua turhankin "kauniiksi ja rohkeaksi". Juoneen kyhätty akateeminen humanismi vs. mainosmaailma -vastakkainasettelu tuntuu sekin kömpelön osoittelevalta.
Mustekynällä luentomuistiinpanoja tekevän neitsyen ja keski-ikäisen älykkötutkijan kohtaamista pohjustetaan pitkään ja hartaasti. Elokuva ehtii reilusti toiselle tunnilleen ennen Sarin ja Mikon suhteen täyttymystä. Kiireettömyys on hyvä valinta, sillä viimeisen päälle estetisoidun rakastelukohtauksen jälkeen tarinan jännite laskee selvästi. Konfliktinpoikasta kehitellään väkinäisesti, jotta juonen langanpäät voidaan viimein solmia siististi yhteen.
Kuten on tullut jo moneen kertaan todettua, on Suden vuoden hallitsevin ominaisuus sen äärimmäinen visuaalinen romantisointi. Sarin poikaystävä Ilari puhuu "kerronnan puhtaudesta", mikä tuntuu olleen myös ohjaaja Saarelan ja kuvaaja Robert Nordströmin estetiikan päämääränä. Suden vuodessa tämä puhtaus kohoaa suorastaan temaattiselle tasolle, joka näkyy kaikessa sliipattuna viimeistelynä ja symbolisten detaljien alleviivaavana läsnäolona. Elokuvan rakentamia kuvia on nautinto katsoa - ajoittaisista ylilyönneistäkin huolimatta.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Outi Heiskanen
