Skenet arvioi
Ensi-illassa: Charlie sanoo
Minna Haapkylän tähdittämä, luvattoman hitaasti kehittyvä draama palkitsee lopulta kärsivällisen katsojan.
Ensi-ilta 19.1.2007
Nicole Garcian uusinta elokuvaa on ennakkoon markkinoitu Minna Haapkylän ranskalaisdebyyttinä. Haapkylä suoriutuukin vaativasta tehtävästään mainiosti - paremmin kuin ohjaaja Garcia omastaan. Charlie sanoo (Selon Charlie, 2006) on palkitseva, mutta kovin hitaasti muotoutuva kuva ranskalaisen pikkukaupungin ihmissuhdesotkuista.
Kuten elokuvan alkuperäinen nimi ("Charlien mukaan") jo vihjaa, pyrkii draama tarkastelemaan päähenkilöiden vaiheita 11-vuotiaan Charlie-pojan (Ferdinand Martin) näkökulmasta. Katsojan näkökulmasta idea tuntuu ainoastaan kummalliselta, sillä mistään lapsiperspektiivistä ei kyllä ole kysymys. Elokuva nimittäin lähestyy elämässään eksyneitä antisankareitaan täysin aikuisesti.
Ranskalaisdraaman polttopisteessä on kuusi eri-ikäistä miestä, joista kukin kipuilee oman paikkansa kanssa. Kolmen kohdalla (Jean-Pierre Bacrin pormestari, Patrick Pineaun paleontologi, Arnaud Valois'n tennistähti) entinen menestyksen maku on eltaantunut yksinäisyyden karvaudeksi.
Pikkurikollinen (Benoît Poelvoorde) rötöstelee epätoivoisesti ehdonalaisuudessa. Charlien isä, uimalassa työskentelevä Serge (Vincent Lindon) muhinoi biologianopettajaksi jämähtäneen ex-tutkijan (Benoît Magimel) suomalaisvaimon (Haapkylä) kanssa.
Muutaman päivän ajalle sijoittuva pikkukaupunkikollaasi alkaa sekavasti. Päähenkilöt ja heidän läheisensä esitellään liian nopein vedoin, tilanteesta toiseen hypähdellen. Toisaalta itse draaman alustamiseen tuhrataan lähes koko ensimmäinen tunti. Vasta elokuvan jälkipuoliskolla, kun henkilöiden väliset yhteydet ovat selkiintyneet, jännitteiden imu vasta tempaa kunnolla mukaansa.
Ohjaajana 1980-luvun puolivälistä lähtien työskennelleen Nicole Garcian parhaat saavutukset ovat Daniel Auteuil -trilleri Valhe (L'Adversaire, 2002) sekä Catherine Deneuve -timanttidraama Place Vendome (1998). Garcian vahvuudet piilevät osaavassa näyttelijäohjauksessa - onhan tekijä itsekin esiintynyt kameran edessä jo vuodesta 1968 lähtien.
Nykyranskalaisen elokuvan jokamies numero yksi, Jean-Pierre Bacri, on jälleen kerran fantastisessa vedossa yksinkertaisena pormestarina, joka rakastuu itseään huomattavasti nuorempaan puistotyöntekijään. Erinomainen on myös Vincent Lindonin karhea Serge, jonka hiljaisiin tarpeisiin nuori Nora (Haapkylä) osaa intuitiivisesti vastata. Patrick Pineaun ja Benoît Magimelin ristiriitaisten roolihenkilöiden välille kehkeytyvä lataus vihjaa menneeseen lähes homoeroottisesti. Tennistähden ja pikkukonnan vaiheet tuntuvat sen sijaan ylimääräiseltä sälältä muun juoniaineksen rinnalla.
Entä miten on sujuvasti ranskaksi replikoivan suomalaisnäyttelijättären laita? Minna Haapkylän panos on sivuosasta huolimatta varsin merkittävä. Syrjähyppyyn syyllistyvä Nora on itsenäinen ja rohkea nainen, jonka elämänjanoa ei edes aviomiehen emotionaalinen horros kykene puristamaan kuiviin. Täydet pisteet Minnalle!
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Outi Heiskanen
