Suomen elokuva-arkisto esittää
Itäeurooppalainen elokuva
Keskeinen yhtenäistävä tekijä on tietenkin yhteinen poliittinen todellisuus, joka määritti myös taiteista tärkeintä, elokuvaa.
Orion 29.9.-1.12.2006
SEA järjestää yhdessä Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen oppiaineen kanssa luentosarjan itäeurooppalaisesta elokuvasta. Itä-Eurooppa on laaja alue ajallisesti, maantieteellisesti ja kulttuurisesti. Keskeinen yhtenäistävä tekijä on tietenkin yhteinen poliittinen todellisuus, joka määritti myös taiteista tärkeintä, elokuvaa.
Itänaapurissamme oli kukoistava elokuvakulttuuri jo tsaarin aikana. Jakov Protazanovin Isä Sergiusta (1917) on pidetty viimeisenä ja tärkeimpänä elokuvana ennen Lokakuun vallankumousta. Elokuva perustuu Tolstoin skandaalimaiseen kertomukseen nuoren upseerin uskonnollisesta kääntymyksestä. Nikolai I:n yksityiselämän ja laajalle levinneen korruption paljastuksien filmaamisen mahdollisti tietoisuus tsaarin vallan pikaisesta väistymisestä.
Eisensteinin kolmas elokuva Lokakuu (1927) dramatisoi näyttävästi vallankumouksen huippuhetket vallanvaihdon kymmen-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi.
Puna-armeijan sankarikomissaari Furmanovin elämäkertaelokuva Tshapajev (1934) iskostui ihmisten mieliin ja sen sankarit kirvoittivat lukemattomia vitsejä piristämään elämää Stalinin ajan Neuvostoliitossa.
Stalinin kuolemaa 1953 seurannut poliittisen suojasään aika avasi ovet myös selkeän kansallisille elokuville kuten Georgian armenialaisen Sergei Paradzhanovin ylistetetty Menneitten sukupolvien varjot (1964). Kahden nuoren rakkaustarina on lähes etnografinen dokumentti syrjäisen Hutsul-kansan elämästä Karpaattien vuoristossa.
DDR:ssa elokuvatuotanto pääsi varsinaisesti käyntiin vasta 1950-luvun alussa. Heinrich Mannin satiirinen romaani auktoriteetista ja alistumisesta nähtiin syvällisenä fasismin juurien tutkielmana ja aihe oli elokuvaksi mitä parhain. Alamaisen (1951) ohjasi DEFA-studion kiistelty auteur Wolfgang Staudte.
1960-luku ulotti uuden aallon jopa rautaesiripun toiselle puolelle. Jirí Menzelin Tarkoin vartioidut junat (1966) on Tshekkoslovakian uuden aallon tunnetuimpia elokuvia. Ideologioiden sijaan paljon maallisemmat asiat kiinnostavat yksinäistä juna-asemaa toisen maailmansodan aikana vartioivaa Milo¿ia. Pisteliäs kirjailijasuuruus Bohumil Hrabal oli käsikirjoittamassa omaan romaaniinsa perustuvaa elokuvaa.
Unkarin uusi aalto sai kansainvälistä tunnustusta kun Ferenc Kósan Kymmenentuhatta aurinkoa (1965) voitti Cannesin elokuvafestivaalien parhaan elokuvan palkinnon. Fasismin vastainen taistelu toisessa maailmansodassa oli itäeurooppalaisen elokuvan kestoaiheita.
Jugoslavialaisen Veljko Bulajicin partisaanikuvaus Kozara ¿ veriset vuoret (1963) on lajinsa klassikoita. Kozaran vuoristot tarjoavat turvapaikan saksalaismiehitystä vastaan taisteleville sisseille ja he nostattavat myös alueen asukkaita sankarilliseen vastarintaan. Yksi heistä on sodassa kaiken menettänyt maanviljelijä Sorga.
Puolalaisen mestarin Krzysztof Kieslowskin varhainen ohjaus Amatööri (1979) on kertomus elokuvakameran viettelyksiin joutuvasta miehestä, jonka harrastus johtaa poliittisiin ja henkilökohtaisiin vaikeuksiin. Kieslowski siirtyi elokuvan myötä dokumentaristista fiktioelokuvaan ja elokuva heijastaa ohjaajan henkilökohtaista moraalista pohdintaa.
Uuden venäläisen elokuvan eliittiä edustaa tarkovskilaisiin tunnelmiin kurottava Isän paluu (2003). Andrei Zvjagintsevin häikäisevä debyyttiohjaus palkittiin Venetsiassa parhaana elokuvana.
Linkit:
Suomen elokuva-arkiston verkkosivut Orionin syyskausi 2006
Teksti: Pasi Nyyssönen
Kuva: Suomen elokuva-arkisto
