Rakkautta & Anarkiaa 2007
Rakkautta & Anarkiaa 2007
20. Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali käynnistyy Helsingissä torstaina.
Rakkautta & Anarkiaa 20.-30.9.2007
Rakkautta & Anarkiaa -festivaali juhlii tänä vuonna 20. syntymäpäiväänsä. Festivaali on kasvanut vuosien varrella huimasti ja ottanut tarjontaansa yhä useamman kulttuuripiirin elokuvat, mutta säilyttänyt iloisen anarkiansa. Yleisöä odottaakin jännittävä, runsas ja laadukas ohjelmisto.
Elokuvat on ryhmitelty viiteentoista teemaan, jonka lisäksi esitetään avajais- ja päätöselokuvat erikoisesityksinä sekä joukko ilmaiselokuvia Narinkkatorin ulkoilmascreeniltä.
Yksi elokuvamaailman auringoista nousee jälleen idästä. Aasialaista elokuvaa esitetään festivaaleilla kolmessa
sarjassa. Bollywood: Ruutia ja Romantikkaa tuo valkokankaalle sekä perinteistä että uskaliaampaa tuotantoa. New Asia Guesthouse tarjoilee uutta aasialaista elokuvaa korealaisista komedioista japanilaiseen kauhuun ja Kiinan rakennemuutoksen tutkimukseen. Anime on saanut oman sarjansa edellisvuosilta tuttuun tapaan.
Lähi-idän elokuvan maailmaan sukelletaan tämän vuoden uutuusteemassa Itä lähellä.
Eurooppalaisia elokuvia löytyy useiden teemojen alta. French Touch Selection tarttuu uuteen ranskalaiseen elokuvaan. Rankempaa osastoa edustaa dokumentti Paholaisen asianajaja terroristeja ja sotarikollisia puolustaneesta lakimiehestä. Amélie-fanit taas voivat heittäytyä sentimentaalisiksi Claude Berrin Kimpassa -elokuvan äärellä.
Mannereurooppalaista elokuvaa heijastetaan kankaalle myös otsikolla Belgradista Madridiin. Kiinnostavaa lienee esimerkiksi Srdan Golubovicin The Trap, joka kommentoi Milosevicin jälkeisen Serbian uutta ja kovaa kapitalismia.
Pohjoinen Ego -sarja tuulettaa skandinaavista minäkuvaa. Onko kaikki pohjolan elintasoparatiisissa sittenkään niin hyvin? Mukana on muun muassa tanskalaisen kulttiohjaajan Lars von Trierin itseironinen uutuuselokuva The Boss Of It All.
Englanninkielisen elokuvamaailman helmiä nähdään brittielokuvan sarjassa This Is UK ja angloamerikkalaisen indietuotannon sarjassa Keskiyön Cowboyt. Jälkimmäisen teeman alla esitetään muun muassa indien kentältä Oscar-elokuvaksi singahtanut Half Nelson (ohj. Ryan Fleck).
Latinalainen elokuva jakautunut kahdeksi teemaksi, joista Mexico Lindo on tämän vuoden uutuus. Jonás Cuarón digivalokuvista koottu Año Uña:sta on ehtinyt tulla jo hitti, jota on haluttu festivaaleille ympäri maailmaa. Nuevo Cine Latino otsikon alle on koottu Latinalaisen Amerikan kiinnostavampia tekijöitä.
Ja, jos elokuvavieras uhkaa kokonaan hukkua fiktion maailmaan, hieman sivummalle tarinoiden maailmasta pääsee kahdenkin teeman alla. Perverssi mediaopas sukeltaa medialukutaidon maailmaan. Riffejä ja riimejä -sarjassa taas nähdään dokumentteja taiteen tekemisestä.
Edellisvuosien tapaan R & A -festivaali on koonnut otoksen elokuvamaailman tämän hetken tarjonnasta Avainelokuvien sarjaksi. Mukana avainteemassa ovat muun muassa animeistaan tunnettu Goro Miyazaki ja suomalaisten suosikkiohjaaksi kohonnut Lukas Moodysson.
Liput:
Maximin ja Kinopalatsin näytökset ovat myynnissä Finnkinon teattereissa kautta maan. Lippuja voi ostaa ja varata verkkokauppassa osoitteessa www.finnkino.fi.
Varauksia Maximin ja Kinopalatsin näytöksiin voi tehdä Finnkinon verkossa koko festivaalin ajan, mutta ne on lunastettava näytöstä edeltävänä päivänä viimeistään klo 21.30 Finnkinon teattereista.
Bio Rexin, Kino Engelin, Andorran ja Koff-sali Dubrovnikin näytökset myynnissä Bio Rexissä. Aukioloajat: 12.-20.9. klo 16-21. Verkkovaraukset R&A:n sivuilla. Lippuja voi varata 6 kpl/näytös.
Varausjärjestelmä on auennut 11.9. Varaukset on lunastettava 20.9. mennessä Bio Rexistä.
Linkit:
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin sivut Lisätietoa lipuista
Teksti: Meri Siippainen
Kuva: Rakkautta & Anarkiaa 2007
Kuva Je-yong Leen elokuvasta "Dasepo Naughty Girls".

