Maan kolmanneksi suurin elokuvafestivaali Espoo Ciné täydessä käynnissä
Espoo Cinéssä 20.–29.8. on tänäkin vuonna tarjolla kiinnostavinta ja puhutuinta eurooppalaista elokuvaa.
Espoo Ciné laajeni viime vuonna 20-vuotisjuhlansa kunniaksi kymmenpäiväiseksi, ja jatkuu tänäkin vuonna yli kahden viikonlopun. Festivaalilla esitetään jälleen runsaat 100 elokuvaa, mutta näytöksiä on yli 170 – siis enemmän kuin koskaan ennen.
Perinteisesti Espoo Cinén ohjelmisto on rakentunut eurooppalaisen nykyelokuvan ympärille, ja tämänvuotisen ohjelmiston erityisiä painopistealueita ovat uusin saksalainen ja ranskalainen elokuva. Teemoina ohjelmistossa ovat uskonto ja uskonnollinen fundamentalismi, yksilön suhde taustaansa sekä suvun tai perheen sisäiset jännitteet.
Tämän vuoden festivaalin suurin uudistus on Kino Tapiola -elokuvateatterin hartaasti odotettu uudelleenavautuminen. Espoon kulttuurikeskukseen ja Leppävaaraan festivaali laajenee tiistaina 24.8. Leppävaaran Bio Rex Sellossa kaksi salia esittää joka päivä Espoo Cinén elokuvia.
Espoon kulttuurikeskuksen avajaiselokuvana esitetään komeasti syksyn odotetuin kotimainen ensi-ilta: dokumentaristiemme eturiviin kuuluvan Arto Halosen ensimmäinen teatterilevitykseen tuleva pitkä fiktioelokuva, Prinsessa. Tositapahtumiin nojautuvan elokuvan päähenkilö on Kellokosken mielisairaalassa ison osan elämäänsä viettänyt Anna Lappalainen, joka oli vakuuttunut olevansa kuninkaallinen prinsessa. Lämminhenkisen elokuvan näyttelijäkaartin muodostaa kotimaisten näyttelijöiden tähtiketju, ja PMMP-yhtyeen Paula Vesala tekee elokuvassa valkokangasdebyyttinsä nimihenkilön hoitajana.
Ulkomaisista elokuvista nähdään muun muassa Woody Allenin You Will Meet a Tall Dark Stranger sekä Abbas Kiarostamin Copie conforme (Certified Copy), jota tähdittävä Juliette Binoche palkittiin Cannesin parhaana naisnäyttelijänä.
Päättäjäiselokuvana sunnuntaina 29.elokuuta esitetään Thomas Vinterbergin mykistävä Submarino, jonka myötä Vinterberg nousee takaisin tanskalaisten elokuvantekijöiden terävään kärkikaartiin.
Festivaalivieraaksi saapuvat Itävaltalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Feo Aladağ sekä hänen Die Fremde (When We Leave) -elokuvansa pääosan esittäjä Sibel Kekilli. Kilpasarjan tekijävieraina festivaalille saapuu myös belgialainen ohjaaja-käsikirjoittajapariskunta Hélène Cattet ja Bruno Forzani. Pink Zone -sarjan vieraiksi tulee newyorkilainen elokuvantekijäpariskunta Susan Muska ja Gréta Ólafsdóttir, joiden koskettava dokumentti Edie & Thea: A Very Long Engagement kasvaa huikaisevaksi näköalapaikaksi niin eurooppalaiseen kuin pohjoisamerikkalaiseen sosiaalihistoriaan viimeisen 80 vuoden ajalta.
Vaikka mm. avajaiselokuva, räväkän saksalaisohjaaja Fatih Akimin Soul Kitchen myytiin loppuun nopeasti, festivaaliin runsaaseen ohjelmistoon on vielä tarjolla lippuja. Festivaalin verkkokaupassa kannattaa kuitenkin asioida ajoissa varmistaakseen elokuvaelämyksensä. Lippuja voi ostaa myös jokaiselta esityspaikalta.
Festivaaliyleisöä kuljettaa iltaisin ja viikonloppuisin Helsingin keskustasta Tapiolaan ilmainen Espoo Cinén festivaalibussi. Helsingissä Ciné-bussi lähtee Radisson Blu Royal Hotellin edessä sijaitsevalta tilausbussipysäkiltä.
Ja vinkkinä elokuun hämärtyviin iltoihin: Espoon Kulttuurikeskuksen Aurinkoterassilla voi viihtyä ilmaiseksi ulkoilmanäytöksenä esitettävän U2-yhtyeen Rattle and Hum-konserttielokuvan seurassa.
Linkit:
Espoo Ciné Lippukauppa Ilmaisen Ciné-bussin aikataulut
Teksti: Espoo Ciné & Annukka Salo
Kuva: Independent Artists Filmproduktion
Kuva on elokuvasta Die Fremde (When We Leave)

