Ensi-illassa: Skenet arvioi uudet elokuvat
Skenet arvioi: Hämähäkkimies 3
Kolmas Hämähäkkimies-leffa on viihdyttävä ja monisyinen toimintaelokuva, joka teemoja ovat kosto, anteeksianto ja - tietenkin -rakkaus.
Marvelin klassikkotähti elää edelleen vahvasti valkokankaalla. Kauhuelokuvien tuottajana meritoituneen ohjaajan Sam Raimin kolmas Hämähäkkimies-elokuva tarjoaa vauhtia ja viihdettä, ihmissuhdedraamaa ja huumoria sopivissa mittasuhteissa. Tekisi mieli väittää, että Hämähäkkimies 3 on edeltäjiinsä nähden vetovoimaisempi ja onnistuneempi kokonaisuus, jossa ei ole ainoatakaan seisoskelevaa suvantokohtaa.Tällä kertaa Hämis joutuu kamppailemaan ankarimmin omaa pimeää puoltaan vastaan.
Nörtti Peter Parker (Tobey Maguire) myhäilee itsetyytyväisenä hämähäkkimiehenä. Vihdoin on tullut hetki, jolloin kaikki on kutakuinkin tasapainossa: työ ihailtuna kansallissankarina ja seesteinen elämä Mary Janen poikaystävänä. Avaruudesta laskeutuu kuitenkin itse pahuus, musta mönjä, joka ui suvereenisti Hämiksen liiveihin. Musta loinen asettuu symbioottisesti isäntäänsä ja vahvistaa tämän negatiivisia ja aggressiivisia piirteitä.
Hämis-Parker saa tällä kertaa vastaansa liudan vihollisia. Lapsuuden ystävä Harry - Goblinin poika - Osborn (James Franco) haluaa kostaa isänsä murhaajalle, Hämikselle. Lähes voittamaton Hiekkamies, Parkerin enon murhasta epäilty Flint Marko (Thomas Haden Church) puhaltaa hiekkamyrskyn läpi kaupungin saadakseen rahat sairaan tyttärensä hoitoon. Valokuvaaja Eddie Brock (Topher Grace) havittelee Parkerin työpaikkaa, eikä epäile käyttää kepulikonstejakaan edetäkseen päämääräänsä. Samaan aikaan Mary Jane (Kirsten Dunst) pettyy unelmiinsa, ja huomaa omahyväisen Parkerin tuijottelevan vain omaa napaansa Hämäkkimiehenä.
Vastoinkäymiset ja musta mönjä muuttavat ennen niin puhtoisesta sankarista pahansuovan ja kostonhimoisen, pahaenteisesti mustapukuisen Hämähäkkimiehen. Sisäinen taistelu repii Hämis-Parkeria, joka ei kaihda äärimmäisiäkään keinoja kostaessaan kokemaansa vääryyttä.
On latteaa sanoa, että Hämähäkkimies 3 on tekniseltä toteutukseltaan hieno. Valkokangas tursuaa hienosti toteutettuja visuaalisia CGI-tehosteita, jopa yltäkylläisyyteen asti. Öinen kaupunkikuva pilvenpiirtäjineen on upea, ja vauhdikkaimmat kohtaukset ovat hengästyttäviä. Äärimmäisissä action-kohtauksissa on kaikesta fiktiivisyydestään huolimatta käsittämättömästi realistisuuden tuntua - niin pitkälle on tietokonetekniikassa päästy. Muutamissa taistelukohtauksissa on jokseenkin pelimäistä fiilistä - ei ole vaikea arvata, että jotkut jaksot siirtyvät myös sivutuotteisiin eli SM3-peleihin. Hiekkamies tosin tuo hetkittäin kiusallisesti mieleen Muumio-elokuvat, mikä lienee tarkoitettu vitsiksi.
Yksi elokuvan hauskimmista, yksittäisistä kuvista on se, missä paneteltu Hämähäkkimies palaa odotettuna kansallissankarina pelastamaan New Yorkia: kuin sattumalta sankari seisahtuu tasanteelle, jonka taustalla liehuu tähtilippu. Täydellinen amerikkalainen sotilas, perinteikäs marvelimainen taistelija sukkahousupuvussaan.
Jos henkilökohtaisesti ei ole koskaan oikein pitänyt näyttelijä Tobey Maguiresta, voi SM3 kääntää pään. Maguire osaa ilmentää mainiosti omahyväistä nörttiä siinä missä pahuuteen taipuvaista Hämis-Parkeriakin. Hän tuo onnistuneesti tähän aikaisemmin niin jäykkään, jopa pateettiseenkin Hämähäkkimiehen rooliin mukavasti koomisia ulottuvuuksia. Muutenkin SM3:n roolitus on onnistunut. Thomas Haden Church on onnistunut valinta Hiekkamiehen ristiriitaiseksi, surullisen hahmon ritariksi. 70's show'ssa elämänuransa tehnyt sympaattinen Topher Grace tuo persoonallaan mukavasti huumoria elokuvaan. Paikoin kankea James Franco on lämmitessään erittäin särmikäs ja sympaattinen katkeran nuoren miehen roolissa. Marie Antoinettena säteillyt Kirsten Dunst on kasvanut näyttelijänä naapurintytöstä valkokankaan tähdeksi.
Kaiken kaikkiaan Hämähäkkimies 3 on visuaalisesti näyttävää laatuviihdettä, jossa monipolvista tarinaa monine kierteineen kuljetetaan sujuvasti eteenpäin. Eipä lainkaan yllätä, että Sonyn näyttävästi lanseeraama elokuva on heti vappupäivän ensi-iltansa myötä rikkonut ennätyksiä niin Aasiassa kuin Euroopassakin, missä elokuvateatterit ovat kärsineet yleisökadosta kuuman ja kuivan alkukesän myötä. Italiassa ensimmäisen päivän avaustulos ohitti sekä edelliset kaksi Hämis-elokuvaa että Da Vinci koodin tuloksen ja esimerkiksi Pariisin alueella Hämis 3 teki kaikkien aikojen isoimman avaustuloksen.
Samantyyppistä tulosta voi varauksetta ennustaa myös Suomessa, missä elokuva tulee teattereihin peräti 75 levityskopiolla. Isosti Hämis on esillä myös Jenkkilässä startatessaan perjantaina peräti 4253 teatterissa - tämä on kaikkien aikojen laajin avaus Yhdysvalloissa ja sopii mainiosti megaelokuvan tyylilajiin.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Kirsi Raitaranta

