Ensi-illassa: Skenet arvioi uudet elokuvat
Skenet arvioi: Rakkautta koleran aikaan
Gabriel García Marquezin romaanin ulkoisesti muhkea elokuvaversio ei tavoita alkuperäisteoksen sielua ja sydäntä.
Nobelisti Gabriel García Márquezin teokset saattavat hyvinkin olla mahdottomia elokuvan aiheita. Márquezin valtavia teosjärkäleitä ei yksinkertaisesti voi kiteyttää reiluun kahteen tuntiin; sen verran kerrostuneita ja laaja-alaisia hänen romaaninsa ovat. Tämä ei tietenkään ole estänyt elokuvantekijöitä yrittämästä – ja epäonnistumasta. Onnistuneimpana kokeiluna mainittakoon italialaisohjaaja Francesco Rosin Kuulutetun kuoleman kronikka(Cronaca di una morte annunciata) vuodelta 1987.
Brittiohjaaja Mike Newell (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, 1994) on vuorostaan tarttunut marquezilaiseen maagis-realistiseen maailmaan. Haasteena on ollut yksi kolumbialaiskirjailijan pääteoksista, vuonna 1985 ilmestynyt Rakkautta koleran aikaan. Cartagenassa, Kolumbiassa, kuvattu elokuvasovitus kompastuu perinteisiin romaanifilmatisointien ongelmiin. Jälki on ulkoisesti komeaa, mutta sisäisesti sielutonta.
Rakkautta koleran aikaan on tarina köyhästä miehestä nimeltä Florentino (nuorukaisena Unax Ugalde, vanhempana Javier Bardem), joka rakastuu ensi silmäyksellä muulikauppiaan kauniiseen tyttäreen, Ferminaan (Giovanna Mezzogiorno). Salainen kirjeenvaihto saa keskenkasvuisten hehkuvat tunteet liekkeihin, mikä ei miellytä tytön kovaotteista isää (John Leguizamo). Fermina kiidätetään maaseudulle, sopimattoman kosijansa ulottumattomiin.
Isänsä suosituksesta tytär hylkää salarakkautensa ja avioituu menestyneen tohtorin, Juvenal Urbinon (Benjamin Bratt), kanssa. Murtunut Florentino ei sen sijaan kykene unohtamaan mielitiettyään, vaan hän pysyy sydämessään uskollisena rakkaalle Ferminalleen. Lihallisia iloja mies ei itseltään kiellä, vaan hän antautuu seksuaalisille nautinnoille ennennäkemättömällä tavalla. Leskien, vaimojen ja yksinäisten naisten vuoteet pehmentävät menetyksen pitkiä vuosikymmeniä. Elokuva alkaa Juvenal Urbinon kuolemasta. Vaikka tarinan päähenkilöt ovat jo vanhuksia, se ei estä toivon kipinää syttymästä Florentinon sydämeen. Ennen kuin saamme selville, mitä sitten tapahtuu, on elokuvanmittaisen takauman vuoro.
1870-luvun koleravuosista aina 1900-luvun alun kehitysoptimistisiin vuosikymmeniin ulottuva epookkikuvaus tukehtuu omaan mahdottomuutensa. Pitkä aikaperiodi ja polveilevat tapahtumasarjat vyöryvät ylitse hallitsemattomina ja kiusallisen jäsentymättöminä. Newell ohjaa kokonaisuutta tasapaksuna pötkönä, josta ei erotu dramaattisia painotuksia. Juonen käänteiden yllätyksetön rytmitys saa katsojan haukottelemaan kohdissa, jotka romaanin sivuilla heräävät vilkkaaseen iloon ja eloon. Mehevät sivujuonet ja -henkilöt haalistuvat ohuiksi ja siten merkityksettömiksi. Sama pätee myös avainhahmoihin, jotka latistuvat monisyisten romaanimuotokuviensa ontoiksi kuoriksi.
Näyttelijöistä suurimman huomion varastaa Javier Bardem aikuisena Florentinona. Torjuttu kosija on ristiriitainen hahmo, yhtä aikaa surussaan hellyttävä ja pakkomielteisyydessään vastenmielinen. Jälkimmäiseen tuntemukseen on hetkittäin myös vaikea suhtautua. Giovanna Mezzogiorno, joka Suomessa tunnetaan parhaiten Ferzan Özpetekin Katseet ikkunassa (La finestra di fronte, 2003) -draaman naispääosasta, joutuu tyytymään huomattavasti mielenkiinnottomampaan osaan. Fermina on enemmän objekti kuin subjekti, vaikka jodiefostermaista kauneutta huokuva Mezzogiorno parhaansa yrittääkin. Benjamin Bratt häviää vertailussa eniten. Amerikkalaisnäyttelijän komeassa tohtorissa ei ole autenttista eloa karismaattisesta imusta puhumattakaan.
Skenet-verkkolehti
Skenet on Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen julkaisema nettilehti, jonka ideana on tukea taiteen tekijöitä ja yksittäisiä taiteilijoita kulttuuritapahtumien tiedotusvälineenä.
Linkit:
Lisätietoa leffasta Skenetin verkkosivuilta Skenet-verkkolehden etusivulle
Teksti: Outi Heiskanen
