Anna mun olla hurmaava
Annantalossa saa olla oma itsensä - tai ihan mitä vaan. Anna mun olla -näyttelyn kuvissa ollaan mielikuvitusrooleissa fantastisissa maisemissa.
Pekka Elomaan valokuvien esiintyjät ovat Lyhdystä, kehitysvammaisten lyhytaikaiskodista ja työpajasta. Lyhtyläiset myös toimivat näyttelyssä oppaina arkipäivisin.
Ensimmäisen näyttelyviikon oppaiden joukossa on Antero Smedberg. Näyttelyopas istuu yksin, vieressä on toinen tuoli. Loistavaa, näyttelyssä tekee mieli levähtää.
- Onko sulla poikaystävää? Opas kysyy, ja keskustelu lähtee vilkkaasti käyntiin.
Smedbergin kädenjälki näkyy Annantalon pihalla. Valuvirhe-installaatiossa on koristeheinää kasvavia ruukkuja ja kuviopintaisia betonilaattoja. Kuvataiteen lisäksi Smedberg kertoo harrastavansa laulua, rockia ja iskelmää.
Loistava esiintyjä hän onkin. Smedberg esittää kävijöille taikatemppuja, joissa euron setelit katoavat ja ilmestyvät uudelleen esiin.
- Olen lahjakas, osaan hurmata naiset, taikuri kertoo. Ja oikesti hän hurmaa, ei vain tempuillaan vaan koko olemuksellaan.
Näyttelyn kuvissa Pingviinimies hyppii jäälautoilla Islannissa ja muuttuu Hämähäkkimieheksi. Hahmojen takana on Juha Ruoho Lyhdystä, joka esiintyy näyttelyssä myös hauskalla Kolmenkympin kriisi -videolla.
Pingviinimiehen performanssin voi nähdä livenä Annantalolla, esimerkiksi torstaina 9.10. Poliittisessa illassa kunnallisvaaliehdokkaat käsittelevät paneelissa kehitysvammaisten elämään liittyviä kysymyksiä.
Syksyn Anna mun olla -ohjelmassa on myös musiikkia: Äänekkäiden kohtaamisten ilta 16.10. ja Lyhdyn musiikkityöpajan Friikkisirkus-esitykset marraskuussa. Sirkusta, musiikkia tai valokuvaa, taiteillessa saa olla mitä vaan - ihminen.
Linkit:
Annantalon taidekeskus Lyhty ry
Teksti: Anni Syrjänen / Kulttuuriasiankeskus
Kuvat: Pekka Elomaa ja Lyhty ry:n työryhmä
