Vehreään saaristoon
Huviretki Espoon ulkoilusaariin alkaa reittiveneen selässä.
Vene poimii matkustajia Espoon satamista. Saaristossa pysäkkejä ovat Iso Vasikkasaari, Gåsgrund, Stora Herrö ja
Rövaren. Satamaan saapuminen kannattaa ajoittaa tarkasti, sillä veneitä ei kulje yhtä mittaa.
Kaupungin edustalla on myös ulkoilukäyttöön varattuja saaria, joihin vesi täytyy ylittää omalla paatilla.
Ison Vasikkasaaren luonnonmaisema on vehreä ja hyvin hoidettu. Polut ovat leveitä ja niillä on helppo liikkua esimerkiksi lastenrattaiden kanssa.
Omaa rauhaa kaipaavalle löytyy sopukoita saaren eri kolkista, rantakallioilta, niityiltä ja metsästä. Viltteineen voi asettua hiekkarannalle tai nurmikentälle pienen leikkipuiston läheisyyteen. Eväät valmistuvat kätevästi keittokatoksessa.
Ison Vasikkasaaren viehättävässä huvilassa toimii kesäravintola. Kupin tuoretta kahvia ja pullaa voi napata matkaan myös vanhan kalastajamajan kioskista. Sen pihassa voi myös istahtaa hetken marjapensaiden ja muiden kesävieraiden ympäröimänä.
Telttailu on mahdollista saarilla, joihin reittivene kuljettaa, lukuun ottamatta Isoa Vasikkasaarta.
Espoon ulkoilusaaret Reittiliikenne saarille
Teksti ja kuva: Henna Hurme

