Senaatintorin tienoo täyttyy juhlahumusta uudenvuodenaattona
Musiikkia, tanssia, runoja… Koko perheen ohjelmaa riittää vuoden 2009 puolelle asti.
Yliopiston juhlasalilla on yli satavuotinen perinne musiikkitapahtumien keskuksena. Uudenvuodenaattona 31.12. klo 18 sali kutsuu jälleen lapsia uudenvuoden konserttiin. Juhlasali toimii päänäyttämönä Helsingin kaupungin järjestämälle lasten uudenvuoden juhlalle nyt toista kertaa.
Juhlassa esiintyy sellosekstetti Total Cello Ensemble. Kuusikko tarjoilee lapsille äänimaailman kokemuksia perinteisen sellomusiikin ulkopuolelta humoristiseen sävyyn. Sello taipuu muusikkojen hyppysissä muun muassa luonnon ääniksi ja formula-ajoksi.
– Klassista musiikkia ei silti ole unohdettu. Tarkoitus on myös tutustuttaa lapset konserteissa käymiseen, kertoo konsertin tuottaja Nelli Erma.
Taidekasvatuksellista särmää tilaisuuteen tuo konsertin juontajana toimiva näyttelijä Tarja Nyberg.
– Juontaja avaa nuorelle yleisölle konserttikäytänteiden saloja matkalla musiikin maailmaan, täydentää Erma.
Konserttiin on vapaa pääsy. Lippuja voi noutaa 31.12. klo 12 lähtien yliopiston juhlasalin ovelta (Aleksanterinkatu 5).
Lasten konsertti on osa Senaatintorin uudenvuodentapahtumaa. Illemmalla, klo 21 nuoret esiintyjät nousevat torin lavalle StadiRock New Year -konsertissa. Tunnin mittaan viihdyttävät mm. Home Junior ja Underwater Sleeping Society.
Koko perheelle sopii myös torin keskiyön ohjelma, jossa luvassa laulua, tanssia, runoja ja tietenkin ilotulituksia. Esiintyjinä ovat näyttelijä-laulaja Vuokko Hovatta, laulaja Jore Marjaranta sekä Tuukka Tuunanen Band, tanssija-koreografi Reija Wäre ja Helsingin Filharmoninen kuoro johtajana Hannu Norjanen. Tapahtuman juontavat näyttelijät Maria Sid ja Santeri Kinnunen.
Vuosi 2009 alkaa ilotulituksen SM-kilpailun 2008 voittajan JohoPyro Oy:n suunnittelemalla esityksellä. Ilotulitus ammutaan Eteläsataman ylle ja se toteutetaan Jean Sibeliuksen Finlandia-hymniin. Musiikki kuuluu parhaiten Senaatintorilla.
Uudenvuodenaattona on esillä osa Mikki Kuntun valoteosta Valon vuodenaika, joka on koettavissa kokonaisuudessaan Senaatintorilla 1.1.2009 klo 20–23 ja 2.–11.1. klo 16–23, tasatunneilta alkaen, puolen tunnin välein.
Linkit:
Teksti: Riikka Hemmilä
Kuva: Markku Juntunen


