Gardenia Helsinki Seurasaaren ulkomuseo Korkeasaaren eläintarha Tiedekeskus Heureka Tropicario
<< Paluu edelliselle sivulle
Puutarhan kesäkauden viimeistä viikonloppua juhlistetaan sadonkorjuupäivällä lauantaina 26. syyskuuta.
Loppukesä ja alkusyksy ovat kotipuutarhurille sadonkorjuun aikaa, niin myös Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan hyötykasviosastossa. Myös maantieteellisen puutarhan puolelta löytyy syksyllä upeita värejä ja muuta kaunista katseltavaa. Puutarha on avoinna syyskuun loppuun.Sadonkorjuupäivän aamu kuluu rattoisasti Kumpulan puutarhassa. Iltapäivällä voi siirtyä omenoiden houkuttamana aidan toiselle puolelle Vallilan siirtolapuutarhaan.Aamupäivä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassaKlo 10 ja klo 11 (molemmat siis kahteen kertaan)* Esitelmä hedelmäpuiden terveydestä, luennoitsijana hortonomi, puutarhaneuvos Anssi Krannila. Mukaan mahtuu noin 20 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä.* Ylipuutarhuri Marko Pesu opastaa ulkona puutarhassa. Mukaan mahtuu noin 30 ensimmäistä saapumisjärjestyksessä.Iltapäivä Vallilan siirtolapuutarhassa* Klo 12 alkaen omenalajikenäyttely ja omenalajikkeiden tunnistusta. Tuo omena ja oksanpala tunnistettavaksi! Asiantuntijana Anssi Krannila.* Omena-asiantuntija, taimitarhaviljelijä ja opettaja Anssi Krannila on tunnettu kotimaisten omenalajikkeiden tutkija, tunnistaja ja kasvattaja.* Myytävänä sadonkorjuukeittoa, makkaraa, kahvia ja pullaaTervetuloa!
Kumpulan kasvitieteellinen puutarha Vallilan siirtolapuutarha Sadonkorjuupäivän ohjelma Luonnontieteellinen keskusmuseo
Teksti: LTKMKuva: LTKM / Mikko Heikkinen
Kommentoi! *
Etunimi * Sukunimi * Email *
Helsingin kaupungin matkailutoimisto Espoon matkailu Vantaa