Ravintolaopas.net esittelee
Ravintola Nuevossa murcialaista ruokaa
Espanjan eri maakuntien ruokakulttuuria esittelevä teemamenujen sarja jatkuu.
Ravintola Nuevon suosittu, Espanjan eri maakuntien ruokakulttuuria esittelevä teemamenujen sarja jatkuu. Tällä kertaa mielenkiintoisen makumatkan aiheena on Kaakkois-Espanjan vehreä keidas Murcia. Keittiöpäällikkö Timo Keinäsen suunnittelema kolmen ruokalajin Menú Murcia on tarjolla Nuevossa 31.5. saakka.
Murcian itsehallintoalue sijaitsee Välimeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat Andalusia, Kastilia-La Mancha sekä Valencia, joka on Euroopan suurimpia riisintuottajia. Murcia tunnetaan riisiruokien lisäksi erityisesti herkullisista pataruoista, rannikon kaloista ja äyriäisistä, sekä korkealaatuisista vihanneksista ja hedelmistä, joiden viljelyn mahdollistaa arabivalloittajien muinoin luoma tehokas kastelujärjestelmä.
Arabit ovat jättäneet jälkensä myös alueen ruokakulttuuriin: riisinviljelyn lisäksi monet mausteet, raaka-aineet sekä ruokien valmistustavat ovat peräisin historiallisilta valloittajilta.
Menú Murcian aluksi tarjotaan kurpitsakeittoa ja artisokkapyreetä, pääruokana on kevyesti savustettua tonnikalaa, jonka lisäkkeenä tarjotaan äyriäisriisiä ja jälkiruoaksi nautitaan viikuna-mantelileivos.
Alku- ja jälkiruoan suositusjuomat poimittiin Murcian pohjoisosassa sijaitsevassa Yeclassa toimivan Bodegas Castañon valikoimista ja pääruoan kumppaniksi navarralaisen Bodegas Fortiuksen moderni Tempranillo-punaviini.
"Maakuntamenujen suosion salaisuus on Espanjan rikas ja monimuotoinen ruokakulttuuri. Tavoitteenamme onkin yhdistää ennakkoluulottomasti ja rennosti koko espanjankielisen maailman kiinnostavimmat vaikutteet oman tyylimme mukaiseksi herkulliseksi, mutta kohtuuhintaiseksi ravintolaruoaksi", luonnehtii ravintolapäällikkö Ossi Ruusunen.
Ravintola Nuevo, Sofiankatu 4,
00170 Helsinki, puh. 09 677 101
Linkit:
Ravintolaopas.net Ravintola Nuevon yhteystiedot
Teksti ja kuva: Ravintolaopas.net
