15-vuotias Art goes Kapakka puhaltaa henkeä Helsinkiin!
Anna taiteen tulla lähelle! Kaupunkifestivaali Art goes Kapakka täyttää keskustan taiteella 19.–28.8. Kaupungin ravintoloissa on tunnelma tiheimmillään, kun lavoille nousevat maamme parhaat taiteen, tieteen ja makumaailman tekijät.
Taide levittäytyy 34 ravintolaan 319 esityksen voimin. AgK tarjoaa taidetta kuvataiteesta ja kuorolaulannasta performansseihin, sirkukseen, tanssiin ja jazziin. Kierrokselle voi lähteä myös nälkäisenä, sillä Helsingin johtavat keittiömestarit ja muut alan asiantuntijat pitävät yleisölle ruoka- ja juomaesitelmiä. Tarjolla on myös maistiaisia ja reseptit kotiin viemisiksi.
Festivaalissa esiintyvät tänä vuonna muun muassa Mariska & Pahat sudet, Stig Dogg ja Djpp, Anssi Kela, Liljan loisto, Terveet kädet, Kiki Pau, viulisti Antti Tikkanen, Roni Martin, Dinosauruxia, Olavi Uusivirta sekä aikuisten nukketeatteriesitys Doktor Heartless.
Kuorojen Kierros
AgK:n käynnistävä Kuorojen Kierros on muodostunut yhdeksi Helsingin syksyn vakituisista huippuelämyksistä. Tänä vuonna mukana on ennätykselliset 83 kuoroa ja lauluryhmää, yhteensä yli 1600 laulajaa. Kuorojen jättimäinen konsertti järjestetään Senaatintorilla torstaina 19.8. klo 19. Yhteisesiintymisen jälkeen kuorot hajaantuvat kierrokselle Art goes Kapakoihin.
Tsiigaa-taidenäyttelyt
Taidenäyttelysarja Tsiigaa perehdyttää nykytaiteeseen kotoisasti kapakassa. Esillä ovat korkeatasoiset ja monipuoliset teokset niin tutuilta kuin tuntemattomammiltakin taiteilijoilta. Tämän vuoden näyttelysarja painottaa installaatio- ja performanssitaidetta. Teoksista mainittakoon muun muassa Marja Mikkosen Lohtujukeboxi-performanssi ja Anton Wiraeusin installaatio Kaupungin jalanjäljet.
Tiede on taidetta
Suomen Akatemian, Tekesin, Duodecimin ja Sitran kanssa toteutettu Tiede on taidetta -keskustelusarja pohtii moraalia ja etiikkaa. Teeman alla käsitellään kansalaisia puhuttelevia aiheita kuten koulutusta, tulevaisuuden näkymiä ja terveydenhuoltoa. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua paneelikeskusteluihin. Keskustelujen vetäjänä toimii toimittaja Minna Lindgren.
Säpinää katukuvaan ja riemua mieliin
Art goes Kapakka on tuonut korkeatasoista taidetta Helsingin elokuun iltoihin vuodesta 1995 lähtien. Ravintoloissa yleisö on lähellä ja tunnelma tiivis. Festivaalin kaikkiin tapahtumiin on ilmainen sisäänpääsy. AgK jakaa myös vuosittain Helsinki hauskemmaksi -palkinnon jollekin pääkaupungin kulttuurielämää vilkastuttaneelle henkilölle tai yhteisölle.
Art goes Kapakka on osa Helsingin juhlaviikkoja. Nappaa kaupungista mukaan opas koko ohjelmistoon!
Linkit
Teksti: Helsingin juhlaviikot/Noora Niemelä
Kuva: Art goes Kapakka
