Gardenia Helsinki Seurasaaren ulkomuseo Korkeasaaren eläintarha Tiedekeskus Heureka Tropicario
<< Paluu edelliselle sivulle
Kaipaako kotisi akateemista arvokkuutta? Viikin kampuksen huutokaupasta voi 10. lokakuuta löytää edullisia mööpeleitä, joilla on yliopistollinen ura takanaan.
Lauantaina järjestettävästä yliopiston huutokaupasta voi kantaa kotiin esimerkiksi vitriinin, jossa on säilytetty Eläinmuseon munakokoelmaa, käsityönopettajien peruja olevan liinavaatekaapin tai Metsätalon kattoa koristaneen valaisimen.Meklarina hetulaa heittää huutokauppakonkari Pekka Kanerva HY:n kiinteistöpalveluosastolta.– Ensimmäinen huutokauppa järjestettiin pakon edessä 2000-luvun alussa. Siltavuorenpenkere oli menossa remonttiin, eivätkä tavarat mahtuneet varastoihin, Kanerva muistelee.Tämän jälkeen Kanerva on paukuttanut läpi toistakymmentä huutokauppaa. Yliopistolle huutokauppa on oivallinen tapa päästä eroon vanhasta tavarasta.– Ja pieni ihminen on onnellinen, kun saa jotain halvalla.Viikin F-hallissa on viikonloppuna odotettavissa tungosta. Myynnissä on noin 120 kohdetta, joista osa sisältää useampia kalusteita, esimerkiksi tammipöydän tuoleineen.– Ja niistä tuoleista on turha etsiä muttereita. Liitokset ovat puusepäntyötä. Koskaan en ole niin hyviä tuoleja nähnytkään, meklari hehkuttaa.Myynnissä on myös Lundian hyllyjä ja tuoleja ”jos jonkinmoisia”. Aalto-jakkaroille Kanerva ennustaa hyvää menekkiä tälläkin kertaa.Onpa kaupan yksi yhdistelmätyökonekin; porakone, sirkkeli, oikohöylä ja jyrsin kätevästi samassa paketissa.Svenska social- och kommunalhögskolanin huutokauppa veti 19. syyskuuta paikalle kolmisensataa ihmistä. Hinnat vaihtelivat muutaman euron tuolista hallituksen huoneen 450 euron pöytäryhmään.Viikin huutokauppa käynnistyy 10.10.2009 klo 10 osoitteessa Latokartanonkaari 13, F-talo. Tavaroihin voi tutustua etukäteen klo 9 alkaen.
Tarkemmat tiedot tapahtumakalenterista Lue uutinen Soc&Komin huutokaupasta
Teksti: Marja LintulaKuva: Veikko Somerpuro
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Helsingin kaupungin matkailutoimisto Espoon matkailu Vantaa