Helsinki.fi testasi Tropicarion eläintalon
Tropicarion jännittävässä näyttelyssä voi tutustua viidakon ihmeisiin keskellä Helsinkiä.
Kuristajakäärmeitä Helsingin Alppilassa
Helsingin Sturenkadulla avattiin viitisen kuukautta sitten uusi matkailukohde. Trooppisen eläintalo Tropicarion näyttely keskittyy esittelemään päiväntasaajan seudulta kotoisin olevia liskoja ja käärmeitä.
Ajoitamme vierailumme eläintaloon illan suuhun. Tämä onkin hyvä aika visiitille, sillä asukeista ainakin käärmeet ovat yöeläimiä ja virkistyvät iltaisin. Eläintenhoitaja Jarmo Lanki lähtee viidakko-oppaaksi, johdattamaan testiryhmäämme matelijoiden maailmaan.
Tropicarion erikoisuutena ovat suuret kuristajakäärmeet, joita on esillä enemmän kuin missään muualla pohjoismaissa. Yksi jättiläiskäärmeistä, 30-vuotias vihreä anakonda, on saanut poikasia keväällä. Eläintenhoitaja Lanki nappaa terraariosta muutaman käärmevauvan käsivarsilleen. Uteliaasti ympärilleen pälyilevien otusten kasvuvauhti on huimat metrin vuodessa. Muutaman kymmenen sentin mittaisista käärmeistä kasvaa aikanaan jopa 200 kiloisia jättiläisiä.
Tropicarion käytävillä on viidakkomaisen hämärää. Ohitamme Teksasin Indigo -käärmeen ja muutamia Tropicarion harvinaisuuksista: Timorin Bytonin ja Papuan Bytonin.
Vaikka onkin ilta, useissa terraarioissa vielä nukutaan. Nahanluontivaiheessa olevat käärmeet makaavat liikkumatta paikoillaan, toiset käärmeistä ovat piiloutuneet kasvillisuuden sekaan ja osa vetelee sikeitä terraarioissa kasvavien puiden oksilla.
- Poikaset ovat puussa, koska pyrkivät olemaan turvassa vihollisilta. ne laskeutuvat alas vasta kun ovat kyllin suuria tunteakseen olevansa turvassa, Lanki kertoo puissa nukkuvista Papuan Bytoneista.
Käärmeet ovat tavallisia verkkaisempia myös siksi, että meneillään on ruokintaviikko. Annoksissa riittää sulateltavaa:
- Juuri otin 15 kania pakkasesta. Bytonit syövät niitä 3 tai 4 per nuppi, Lanki kuvailee jättiläiskäärmeiden ruokalistaa.
Melkein dinosauruksia
Toisin kuin käärmeet, varaanit asustelevat suurissa terraarioissan aina yksin. Suosikiksemme muodostuu Viliksi nimetty vesivaraani, joka köntystelee heti tutkailemaan vieraitaan lasin luo.
Tropicarion suurimman asunnon näyttää varanneen silmälasikaimaani. Oman tilan antaminen on tässä tapauksessa tullut tarpeeseen, sillä kaimaani kumppaniehdokkaille jo muutaman kerran käynyt kehnosti.
- Toiselta kosijalta lähti vasemman jalan varpaat ja toiselta silmä, eläintenhoitaja Lanki selvittää dramaattisten kosioreissujen vaiheita.
Jännittävä tuttavuus on myös valkokaulavaraani Mauri. Näiden varaanien väitetään säilyneen muuttumattomina dinosaurusten ajoista lähtien. Muinaisjäänteeksi Mauri on oikein virkeä - vieraat huomattuaan se tuhistelee oitis lasin viereen.
Silmäkkäin anakondan kanssa
Kierroksen lopuksi pääsemme vielä katsomaan vastasyntyneitä kalkkarokäärmeen poikasia. Kyseessä ovat
ensimmäiset Suomessa syntyneet kalkkarokäärmeet. Näitä yksilöitä ei oppaamme voi nostaa terraariosta näytille, sillä pienestä koostaan huolimatta vauvakäärmeet ovat aivan yhtä myrkyllisiä kuin aikuisetkin kalkkarot.
- Näistä osa matkaa pian Johannesburgiin eläintarhaan, Lanki kertoo kalkkarokäärmeiden tulevaisuudesta.
- Jos jossakin maailman eläintarhassa on jotakin, mistä me olemme kiinnostuneita ja siellä vastaavasti kaivataan sellaisen lajin poikasia, joita meillä on tarjolla, teemme vaihtokaupat, eläintenhoitaja Lanki selvittää Tropicarion toimintaa.
Opettavainen ja jännittävä kierros tropiikissa on kestänyt yli tunnin. Illan huipennukseksi on varattu vielä vähän ekstraa: pääsemme seuraamaan jättiläismäisten anakondien ruokintaa. Syöttämistä varten terraarion ovet on tietenkin avattava. Anakondat nappaavat päivällissaaliit suoraan ilmasta. Näin lähellä jättiläiskäärmettä en ole koskaan ollut!
Tropicario - Trooppinen Eläintalo
Sturenkatu 27, Puh: 09-750 076, Gsm: 040-7634 727
Tropicario on avoinna joka päivä klo 10-20
Lipunmyynti suljetaan tuntia aikaisemmin
( 1.9.-30.4. avoinna joka päivä klo 10-18 )
Opastuksia järjestetään suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja venäjäksi.
Tropicario - trooppinen eläintalo
Teksti: Meri Siippainen
Kuva: Tropicario ja Meri Siippainen
