Kansallisteatterin Tiitiäisen satupuu valloittaa edelleen
Tiitiäisen satupuu –teos ilmestyi vuonna 1956 ja on siitä lähtien kuulunut lastenkamarien luetuimpiin kirjoihin.
Kaikenikäisiä lukijoita viehättää Kunnaksen taitava herkuttelu suomen kielellä ja runoihin ja loruihin kätkeytyvät ajatukset. Tunnistamme vuosien takaa tutut hahmot: Tiitiäisen, Herra Piipoon, Kulkukissan, Peikko Plätän, Tunteellisen siilin, Jaakko Vaakko Vanhan Vesirotan ja pienenpienen Haitulan.
Kansallisteatterin Willensaunan esityksessä värikkäät ja lystikkäät hahmot sekä svengaava musiikki saavat kaikenkokoiset katsojat viihtymään. Esityksen on sovittanut ja ohjannut Kunnaksen runojen pohjalta Jukka Rantanen ja musiikin on säveltänyt Toni Edelmann. Näytelmä on muokattu Kirsi Kunnaksen teoksista Tiitiäisen satupuu ja Tiitiäisen pippurimylly. Esitykset jatkuvat kevätkaudella 2008.
Rooleissa Päivi Akonpelto (Peikko Plättä), Veikko Honkanen (Tiitiäinen), Petri Liski (Herra Piipoo), Juha Mäkelä (Jaakko Vaakko Vanha Vesirotta), Katja Salminen (Tunteellinen siili), Outi Vuoriranta (Kulkukissa)
Muusikot: Tero Kling ja Maija Ruuskanen
Ohjaus ja sovitus Jukka Rantanen
Lavastus Katri Rentto
Puvut Marjukka Larsson
Musiikki Toni Edelmann
Valaistus Ilkka Niskanen ja Harri Kejonen
Äänet Mika Venhovaara
Naamiointi ja kampaukset Heikki Nylund ja Laura Sgureva
Kansallisteatterille lapset ja nuoret ovat olleet tärkeä kohderyhmä aina teatterin perustamisesta vuodesta 1872
asti. Uuden askeleen teatterikasvatustyössä Kansallisteatteri otti päätoimisen teatterikuraattorin Pirjo Virtasen aloittaessa työt marraskuussa 2007. Kansallisteatterin toimintaan ovat vuosia kuuluneet kummikoulutoiminta, näytelmiin liittyvät opetuspaketit, opettajien tapaamiset ja teatteri tutuksi – projektit.
Uutena teatterikasvatuksen muotona Kansallisteatterissa on Emilie Bergbomin mukaan nimetty Emilienteatteriseikkailu, jossa kierretään teatteritaloa ja metsästetään varastettua käsikirjoitusta. Syyskauden 2007seikkailut innoittivat jatkamaan käsikirjoituksen metsästystä myös kevätkaudella 2008.
Teksti: Kansallisteatteri
Kuva: Leena Klemelä
