Kesätekemistä lapsille ja nuorille Helsingissä
Helsingin kulttuurikeskus järjestää ilmaisia taideleirejä lapsille eri puolilla kaupunkia. Nuorisoasiainkeskuksen kesäpisteistä taas löytyy mielenkiintoista tekemistä fillaripajasta kesätoimitukseen. Myös Pihlajamäen nuorisopuiston kesä on täydessä vauhdissa.
Lasten taideleirit
Moni pieni koululainen kaipaa tekemistä ja seuraa kesälomalla. Helsingin kulttuurikeskuksen päiväleireillä tarjotaan laadukasta ja innostavaa taidetoimintaa 9-12-vuotiaille lapsille. Aiempaa kokemusta ei tarvita! Ammattitaiteilijoiden vetämät leirit järjestetään 8.–12.8.2011. Kurssit ovat maksuttomia, ja koko päivän kursseihin sisältyy ruokailu. Vaikka taideleirejä järjestetäänkin kesän aikana yhteensä 23 kappaletta, ilmoittautua kannattaa mahdollisimman pian.
Annantalon Oohjelmassa on monitaiteinen rytmikurssi, jonka aikana kurssilaiset tutustuvat teatterin tekemiseen kavereiden kanssa pelaten ja leikkien. Entä pidätkö musiikin rytmistä ja väreillä maalaamisesta? Annantalossa on tarjolla myös monitaiteellinen seikkailu maailman ympäri. Kanneltalon aamupäivän mittaisella sirkusleirillä kokeillaan jongleerausta, akrobatiaa, pyramideja ja klovneriaa. Leiri järjestetään yhteistyössä Cirko – Uuden Sirkuksen Keskuksen kanssa. Teatterileirillä taas keskitytään teatterileikkeihin ja improvisaatioon, ja lopuksi järjestetään pieni esitys. Harakan saaren labyrintti ja sana -leirillä suunnitellaan ja rakennetaan labyrinttikuulapeli, tehdään omakuva luonnollisessa koossa, valmistetaan runolehti ja leikitään.
Malmitalossa puolestaan järjestetään nukketeatteria ja naamiokurssi. Viisipäiväisen nukketeatterikurssin aikana tutustutaan eri nukketekniikoihin, nukeilla näyttelemiseen sekä nukenrakennukseen. Naamiokurssilla taas syvennytään erilaisiin naamioiden käyttötapoihin ja tutkitaan kuvaesimerkkien avulla karnevaali-, Commedia dell’arte -, sekä afrikkalaisia naamioita. Stoan teatterileirillä rakennetaan paperinukkeja ja lavasteita yllättävistäkin materiaaleista sekä valmistetaan nukketeatteriesitys. Teatteri-ilmaisun kurssilla Vuotalossa taas käydään läpi erilaisia teatteriharjoitteita ja pidetään hauskaa.
Tekemistä nuorille
Nuorisoasiainkeskuksen kesätoimipaikkoja ovat mm. Vartiosaari, Pihlajamäen nuorisopuisto, Fallkulla, Happi, Lasten liikennekaupunki ja osa toimintansa ulkosalle kesän ajaksi siirtäneistä nuokkareiden toimipisteistä. Esimerkiksi Kallahden KesäQ:ssa menoa jatketaan mm. taiteen, biliksen ja kesäkahvilan muodossa.
KesäStadi 2011 -sivustolta voit koota itsellesi mieleisen Kesäpassin. Kesäpassi sisältää parisensataa erilaista kesätoimintaa 7-25-vuotiaille nuorille. Mukana on leirejä, kursseja, päiväleirejä, retkiä, tapahtumia, konsertteja ja avoimia kaupunkitoimintoja vaihdellen tanssista teatteriin, luontoaiheisista leireistä kaupunkiseikkailuihin, lehmävaelluksesta ja kesäkahviloista ulkoilmakonsertteihin. Vartiosaareen voi koota oman retkiporukan, Myllypuron kesänutalla taas voi hoilottaa vaikka karaokea. Hapen fillaripajassa voi korjata pyörän uuteen uskoon ja tuunata siitä stadin makeimman menopelin - Hapessa voi myös toimittaa juttuja kesäisestä Helsingistä...
Pihalajamäen nuorisopuistosta ei lääni lopu kesken. Suomen suurin nuorisopuisto on jaettu neljään alueeseen: Tyttöjen puistoon, pelailualueeseen, Freestyleparkiin ja Pihlis Caféseen. Tyttöjen puistossa on keinut, amfiteatteri ja täydellinen piknikruohikko. Pelikentille voi tulla pelaamaan fudista, korista tai sählyä, ja siellä järjestetään myös erilaisia turnauksia ja kursseja. Freestyleparkissa on skeittiramppeja, Suomen suurin vertti ja ainutlaatuinen DIRT-rata. Nuorisopuistossa järjestetään kesän aikana mm. vaahtobileitä ja livekeikkoja.
Kulttuurikeskuksen lasten kesäkurssien esittely ja ilmoittautuminen KesäStadi 2011 Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Teksti: Helsingin kaupunki & Annukka Salo
Kuva: 123rf
