Narrin näyttämöltä saa esiintymiskipinän
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksella on ainutlaatuinen paikka kaikille näyttelemisestä kiinnostuneille nuorille.
Narrin näyttämöllä tutustutaan teatterin maailmaan improvisaation, puheilmaisun, äänen, liikkeen ja tunteiden kautta. Ohjaajina toimivat alan ammattilaiset.
Narri avasi lokakuussa 2009 ovensa uudessa Nuorten toimintakeskus Hapessa Sörnäisissä. Talossa on kaiken kaikkiaan neljä kerrosta ja 3500 neliötä.
Kesäisin järjestetään luonnon helmassa suosittuja teatterileirejä ja pitkin vuotta erilaisia lyhytkursseja ja kulttuurimatkoja.
Vuoden kohokohta on keväinen Pelkkää teatteria -tapahtuma.
– Pelkkää teatteria on meille tärkeä tapahtuma. On mukava nähdä muidenkin nuorten esityksiä ja saada ammattilaisilta palautetta, Mika Waltarin Kuriton sukupolvi -näytelmällä mukana vuoden 2008 tapahtumassa olleet Marja Virtanen ja Ruusu Mattila kertovat.
Tyttöjen teatteriryhmä harjoitteli näytelmää koko kevään. Ruusu esitti perheen päätä Reinhold Varavaaraa ja Marja peräti kolmea eri roolia. Haastetta siis riitti molemmille.
Ruusu paljastaa aluksi kauhistuneensa, kun ohjaaja ehdotti hänelle miehen roolia.
– Mutta oikeastaan Reinholdia on ollut hauska esittää. Kaikenlaisia pieniä asioita, kuten asentoja, kävelytyyliä ja matalaa ääntä piti miettiä tarkkaan.
Ruusu tuli mukaan Narrin toimintaan veljensä mukana. Ensin Ruusu kävi kesäleireillä, mutta innostui näyttelemisestä lopulta niin, että päätti liittyä tiiviimmin Narrin porukkaan.
Marja puolestaan on ollut kiinnostunut näyttelemisestä pienestä pitäen ja liittyi Narriin kaverin houkuttelemana. Näytteleminen kiehtoo tyttöjä erityisesti siksi, että siinä saa sukeltaa erilaisiin rooleihin.
– Kun saa olla hetken joku muu, pääsee hetkeksi eroon arkisista huolista ja voi myös löytää uusia puolia itsestään. Itse esimerkiksi pelkäsin laulaa yksin muille, mutta kun eräässä esityksessä jouduin niin tekemään, oli ihana huomata että uskallan, Marja selittää.
Tytöt harjoittelevat ryhmänsä kanssa aina perjantaisin pari kolme tuntia kerrallaan. Ohjaajat ovat alan ammattilaisia.
– Harjoituksissa on niin vapauttavaa ilmaista itseään. Meidän porukassa ketään ei syrjitä ja kaikki kannustavat toisiaan, tytöt toteavat. Heittäytymällä täysillä saa aikaan parhaan tuloksen – ei lavalle voi mennä pelkäämään mokia. Ei se edes ole niin kamalaa jos mokaa.
Marja ja Ruusu lähettävät kaikille nuorille terveiset, joita vähääkään kiinnostaa näytteleminen:
– Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan, tämä on niin palkitsevaa!
Narrin tilat sijaitsevat Hapen kolmannessa kerroksessa osoitteessa Sörnäisten rantatie 31.
Nuorten toimintakeskus Happi Nuorisoasiainkeskus Narri
Teksti: Ulla Jäntti
Kuva: Ari Matinmikko
