Gardenia Helsinki Seurasaaren ulkomuseo Korkeasaaren eläintarha Tiedekeskus Heureka Tropicario
<< Paluu edelliselle sivulle
Pääkaupungissa voi tulevina pyhinä ratkoa vaikkapa Pääsiäissaarten arvoitusta Korkeasaaressa, ihastella kokkoja Seurasaaressa, kunnioittaa perinteitä Johannes Passiota kuuntelemalla tai piipahtaa Korjaamon Folks-festivaaleilla.
Lapsille ja lapsenmielisillePääsiäissaari herää jälleen eloon Korkeasaaressa 22.-25.4., ja yleisö pääsee ratkomaan saarten arvoitusta kulkemalla kartalle merkittyä reittiä ja avaamalla aarrekirstuja matkan varrella. Opastetuilla kierroksilla nähdään kissapetoja ja trooppisen talon eksoottisia otuksia. Teatteria puolestaan on tarjolla SimpanssiSpektaakkelin muodossa. Karhulinnalla taas voi tutustua apinoiden elämään ja näyttelykuviin gorilloista, gibboneista ja orangeista.Mikäli eläimet ja keväinen meno maatilalla kiinnostaa, kannattaa suunnata Haltialaan, missä perinteiseen tapaan vietetään avointen ovien päiviä koko pääsiäisviikonlopun ajan. Pikku-karitsoiden ihastelemisen lisäksi ravintola Wanhassa Pehtoorissa voi nauttia pääsiäisen juhlabuffetista. Seurasaaren pääsiäiskokot puolestaan roihahtavat jälleen lauantaina 23.4. klo 18.30, jolloin Seurasaaren juhlakentälle kokoontuu mm. kymmeniä pikkutrulleja kahvipannuineen ja luutineen. Lapsitrulleilla on mahdollisuus esittää runoja ja lauluja muun väen iloksi. Aluksi poltetaan pienempi narrikokko ja myöhemmin illan pimetessä varsinainen pääsiäiskokko.Uudempaa ja perinteisempää pääsiäisen viettoa aikuiseen makuunViikoittain Korjaamo Baarissa akustista livemusiikkia tarjoava Folks-klubi paisuu pääsiäisenä kaksipäiväiseksi Folks-festivaaliksi. Korjaamon Kulmasalissa nähdään kiirastorstaina 21.4. ja pitkäperjantaina 22.4. peräti neljän artistin keikkakavalkadit, pääesiintyjinä Kauko Röyhkä sekä Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo. Perjantaina festivaalit kruunaa kotimaisen urbaanin folkin mestariksi tituleerattu Paleface.Entäpä Via Crucis? Via Crucis kärsimysdraama perustuu kirkon keskiaikaiseen perinteeseen. Näytelmä alkaa pitkäperjantaina klo 21.00 Kaisaniemen puistosta. Kulkue siirtyy puistosta Unioninkatua ja Rauhankatua pitkin Säätytalolle, ja päättyy Tuomiokirkon portaille. Via Crucis -pääsiäisvaelluksen ohjaa teatteriohjaaja, näyttelijä Mikko Lammi. Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Tomi Alatalo.Toisille pääsiäinen ei ole pääsiäinen ilman Bachin passiota. Johannes Passiota pääseekin kuulemaan jälleen esimerkiksi perjantaina 22.4. klo 18 Helsingin tuomiokirkossa.Liikenne & aukioloajatPääsiäisen poikkeusliikenteen voi tarkistaa Helsingin seudun liikenteen sivuilta. Myös esimerkiksi museoiden ja vaikkapa elokuvateattereiden aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen suunnitelmien tekemistä. Helsingin kaupungin matkailuneuvonnan sivuilta löydät tulostettavan koosteen Helsingin taidemuseoiden, elokuvateattereiden ja kirkkojen ja pääsiäisen aukioloajoista.
Korkeasaari Haltialan tila Seurasaari Folks-festivaali Via Crucis HSL Helsingin kaupungin matkailuneuvonta
Teksti: Annukka SaloKuva: 123rf
Kommentoi! *
Etunimi Sukunimi Email
Helsingin kaupungin matkailutoimisto Espoon matkailu Vantaa